Kuva: Fullsteam Agency
Laulaja Jenna Alexa avautuu musiikkibisneksen ulkonäkökeskeisyydestä: ”Sun pitää laihduttaa, jotta voit saada levytyssopimuksen”
Laulaja Jenna Alexa ottaa rohkeasti kantaa YLEX:n Instagram-sivuilla musiikkimaailmassa velloviin ulkonäköpaineisiin. Vuonna 2018 Ei oo aikaa -EP:n julkaissut Jenna kertoo, että hänen läheisensä oli muutama vuosi sitten sanonut, että hänen pitäisi laihduttaa menestyäkseen musiikkialalla. Läheisen sanomisista huolimatta hän on napannut levytyssopimuksen yhden Suomen suurimman levy-yhtiön Sony Musicin kanssa.
Jenna paljastaa myös sanoneensa levy-yhtiön ensimmäisessä palaverissa, ettei aio laihduttaa vain uransa takia. YleX:n tekemässä päivityksessä hän myös painottaa, ettei levy-yhtiö ole koskaan häneltä sitä vaatinut.
Siitä huolimatta Jenna tiedostaa, että kauneusihanteet pitävät edelleen yllä vahvoja asenteita siitä, miltä artistin pitäisi näyttää.
– Artisti joka ei mahdu klassiseen artistimuottiin joutuu todistelemaan paikkaansa alalla enemmän. En todellakaan sano, että ihmiset, jotka siihen artistimuottiin kuuluvat eivät ansaitsisi menestystään. Jokaisella on oma polkunsa. Joillakin se vaan on helvetisti raskaampi, Jenna Alexa kertoo.
Jenna Alexasta kertova Instagram-päivitys on kerännyt hetkessä yli 1000 tykkäystä ja lukuisia kommentteja niin artisteilta kuin muilta profiilin seuraajilta. Jenna on saanut avautumisestaan runsaasti palautetta henkilökohtaisen Instagram-profiilin kautta. Hän on jakanut osan kommenteista Instagramin Stories-osiossa. – Tätä oon myös itse kuullut koko elämäni. Niin hienoa, että tästä puhutaan vihdoin! Varmaan ensimmäistä kertaa, kun aihe nostetaan kunnolla esille, kuului yksi kommenteista. – Mulle levy-yhtiösetä itki ylipainosta, kun olin vielä kolmisenkymmentä kiloa nykyistä pienempi. Salikorttia hän ei kuitenkaan halunnut sijoittaa, kuului toinen kommenteista. Lue myös: Huolestuttava suuntaus – kaksi kolmasosaa nuorista häpeää ulkonäköään Katso ennen ja jälkeen -kuvat! Sara Forsberg laihtui 20 kiloa: ”Ei ole mitään salaisuutta”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana