Loreen tähdittää Elämä lapselle -konserttia!
Euroviisujen ylivoimainen voittaja, viehätysvoimainen Loreen saapuu esiintymään Elämä lapselle -konserttiin Helsingin Hartwall Areenalle 12. syyskuuta.
Euphoria-single myynyt Suomessa platinaa
Ruotsalaislaulajatar Loreenin kysyntä kasvaa huimalla vauhdilla Euroopassa. Voittokappale Euphoria on jo nyt ylittänyt platinarajan Suomessa ja valloittanut niin radioiden soittolistat kuin tanssilattiatkin ympäri Euroopan. Kappale nousi iTunesin ykköspaikalle jopa 16:ssa eri maassa ja se on ollut myös streamipalvelu Spotifyin kuunnelluimpien kappaleiden joukossa Suomessa ja muualla Euroopassa. Kappale on ylittänyt Suomen lisäksi platinamyyntirajan myös muissa Pohjoismaissa sekä Saksassa. Hittisingle saa pian jatkoa, sillä Loreen esittää Euphorian lisäksi Elämä lapselle -konsertissa uuden singlen. Odotettu debyyttialbumi julkaistaan lokakuussa.
18:s Elämä Lapselle -konsertti
Lastenklinikoiden Kummit ry:n vuodesta 1995 asti järjestämällä tapahtumalla kerätään varoja viidelle yliopistolliselle lastenklinikalle sekä Lastentautien tutkimussäätiölle. Konserttitunnelmassa yhdistyy useamman tuhannen Hartwall Areenalle saapuneen ihmisen halu tehdä hauskalla tavalla hyvää. Hengessä ovat mukana niin konserttiyleisö, esiintyjät, vapaaehtoistyöntekijät, turvamiehet – aivan kaikki – ja meininki on sen mukainen. Ainoastaan paikalle saapumalla pääsee kokemaan Elämä Lapselle -konsertin huuman huikeimmillaan. Elämä Lapselle -konserttiliput ovat myynnissä 20 €:n hintaan Lippupisteen toimipaikoissa sekä verkossa osoitteessa lippu.fi.
Ennakkolahjoituksia otetaan vastaan osoitteessa kummit.fi.
Lastenklinikoiden Kummit ry tukee Suomen viittä yliopistollista lastenklinikkaa, kehitys- ja tutkimustyötä sekä parantaa potilaiden viihtyvyyttä sairaala-aikana. Viime vuosina yhdistys on tukenut merkittävin panoksin lasten ja nuorten mielenterveystyötä. Varoja kerätään erilaisin tavoin ympäri vuoden. Koko toimiaikanaan Kummit ry on tehnyt lahjoituksia n. 27 miljoonan euron edestä.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”