Marianne Kallio kertoo blogissaan kiusaamisesta – kaunottaren kasvot oli sotkettu promokuvasta
Tosi-tv-sarjoita tuttu Marianne Kallio käsittelee uusimmassa blogitekstissään kiusaamista ja etenkin julkkismaailmassa tapahtuvaa kiusaamista. Teksti on otsikoitu huomiota herättävästi ”Hyi, tapa se mikä tuo on T. Anonyymi”. Kaunotar kertoo olevansa kiinnostunut psykologiasta, joten aihe on senkin vuoksi häntä lähellä. Hänellä on myös henkilökohtaista kokemusta kiusaamisesta.
Marianne pohtii kasvattajien roolia kysyen, kuinka moni vanhempi ymmärtää oman arvomaailmansa toimivan esimerkkinä lapsilleen. Nainen toteaa, että kun aikuiset syrjivät ja ylenkatsovat muita, lapset oppivat perässä. Kiusaaminen siirtyy näin sukupolvelta toiselle.
Marianne puuttuu myös hiljattain mediassa esillä olleisiin haukkumisjupakoihin. Hän puhuu tapauksesta, jossa julkisuudesta tutut kaunottaret piikittelivät toisiaan. Marianne viitannee taannoiseen Sara Siepin ja Cheynne Järvisen väliseen sanasotaan. Hän toteaa, että vaikka on muotia puhua kiusaamista vastaan, todellisuus harvoin vastaa puheita, ja tilannetta yritetään korjata jälkeenpäin annetuilla selityksillä.
Marianne avautuu myös omakohtaisista kokemuksistaan. Naisen esiintyessä Viidakon Tähtöset -sarjassa hänen kasvonsa oli sotkettu promokuvasta erään toisen kilpailijan toimesta. Kuvaa saattelivat ilkeät kommentit. Mariannen mukaan kiusaaminen yritetään naamioida viihteeksi pilkatun kustannuksella. Hän pahoittelee sitä, että naisporukka tuntee suurinta yhteenkuuluvutta toista naista pilkatessaan. Lopuksi Marianne toivoo jokaisen kantavan oman kortensa kekoon, jotta maailma olisi parempi paikka.
Lue koko teksti ja katso kuvat Mariannen blogista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa