
Martina Aitolehti sai vakavan vamman – ”Leikkaus on välttämätön”
Triathlon-kilpailuun parhaillaan valmistautuva hyvinvointiyrittäjä ja somevaikuttaja Martina Aitolehti on loukannut jalkansa ja joutuu leikkaukseen.
Aitolehti kertoo asiasta omalla Instagram-tilillään.
– Reilu viikko sitten treeneissä alkulämmittelyssä jalka lähti alta ja magneettikuvien löydöksenä takareiden jänteiden repeäminen, Aitolehti kirjoittaa Instagramissa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Aitolehti ei aluksi halunnut jakaa asiaa somessa, sillä hän koki parhaaksi käsitellä tapahtunutta rauhassa itsekseen sekä hänen valmentajiensa ja kumppaninsa Hannu Pikkaraisen kanssa.
– Olen itkenyt, mietiskellyt ja yrittänyt löytää tästäkin positiiviset puolet.
Vamma on vakava ja leikkaus on välttämätön, Aitolehti toteaa.
Loukkaantumisesta huolimatta aikoo Aitolehti lähteä syksyllä kisaamaan. Hän myöntää kuitenkin, ettei pysty valmistautumaan kilpailuun aivan sillä tavalla kuin haluaisi.
– Tulen silti kisaamaan syyskuussa Jenkeissä ja luottavaisin mielin, koska mun ympärillä on maan parhaat lääkärit ja valmentajat. Fakta kuitenkin on se, etten pysty valmistautumaan kisaan täysillä ja syyskuussa on edessä leikkaus sekä pitkä kuntoutus.
– Mä taistelen tän kaiken äärellä ja lupaan kaikesta huolimatta edustaa sinivalkoista lippua sisulla, intohimolla ja rakkaudella. Rakkaudesta urheilua ja tätä kuninkuuslajia kohtaan, Aitolehti kiteyttää.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Umpirakastunut Martina Aitolehti ylisti lätkärakastaan somessa – näin ex-kiekkotähti vastasi!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025