Me Naiset: Minna Kauppi ja Sipe Santapukki odottavat toista lastaan
Suunnistaja Minna Kauppi ja Apulanta-yhtyeen Sipe Santapukki odottavat toista lastaan. Laskettu aika on alkusyksystä.
Kauppi, 37 ja Santapukki, 42, kertovat Me Naisille antamassaan haastattelussa tulevasta perheenlisäyksestä. Perheeseen kuuluu entuudestaan kolmevuotias Ukko-poika. Kauppi kertoo Me Naisille, että pariskunta teki ennalta sopimuksen, mikäli toinen raskaus ei olisi mahdollinen.
– Sovimme, että jos toista lasta ei ala kuulua, emme kriiseile siitä tai ala harkita hoitoja. Olemme superonnekkaita näinkin, Kauppi kertoo.
Onneksi kaikki on sujunut hyvin. Kauppi kertookin raskauden edenneen omalla painollaan.
– Ukon syntyessä olimme ihan vauvakuplassa ja hormonihöyryissä, mutta tällä kertaa ultria ja sydänkäyriä ei ole tarvinnut ihmetellä ja jännittää samoin, Kauppi iloitsee.
Minna Kauppi on yksi Suomen menestyneimmistä suunnistajista ja suunnistuksen yhdeksänkertainen maailmanmestari. Hän elää avoliitossa Apulannan rumpalin, Sipe Santapukin kanssa. Perheen esikoispoika syntyi tammikuussa 2017.
Lähde: Me Naiset
Kuva: Kuvakaappaus, Instagram
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii
- Sara Sieppi hehkuu raskausonnea – tyrmäävät kuvat