Mies pyysi poikajoukkoa virtsaamaan päälleen Hämeenlinnassa – ja he tekivät sen!
Metropoli.netin lukija kertoi erittäin hämmentävästä tapahtumasta Hämeenlinnassa.
Puistattava tapahtumasarja sai alkunsa, kun kahdeksan yläkouluikäistä poikaa oli tulossa poispäin Hämeenlinnan keskustasta. Kaupungin laitamilla poikajoukkoa vastaan tuli siististi pukeutunut keski-ikäinen mies, joka pysäytti pojat sanomalla tulleensa toiselta paikkakunnalta, koska ei halunnut että tutut saavat kuulla asiasta. Kun pojat kuulivat kyseisen asian, he ymmärsivät miksi. Mies esitti pojille hyvin erikoisen pyynnön.
– Jokainen joka kusee mun päälle saa 20 euroa, mies täräytti pojille.
Poikien suut loksahtivat auki ja he eivät olleet uskoa korviaan. Mies toisti sanottavansa ja kun hän meni maahan makaamaan, pojat uskoivat että hän oli todellakin tosissaan.
Ja mitä tapahtui seuraavaksi? Pojat virtsasivat miehen päälle!
– Se seko oli ihan fiiliksissä. Se kiitteli ja sanoi, että oli tosi hienoa kun tehtiin mitä se pyysi, yksi pojista kertoo Metropoli.netille.
Poikien mukaan ”pervo” ei edes katsonut heitä erikoisen toimituksen aikana, vaan vain makasi maassa pitkällään ja näytti nauttivan suunnattomasti. Lopuksi mies latoi pojille kaksikymppisinä yhteensä 160 euroa ja alkoi kävellä läpimärkänä kohti kotikaupunkiinsa lähtevää bussia.
(Kuvassa Hämeenlinnan tori, ei liity juttuun)
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”