Mohombi julkaisee albuminsa maaliskuussa.
Mohombin erottuva ja tarttuva Bumpy Ride hitti sai kansan tanssimaan syksyn aikana! Hitti sai täälläkin kesän mieleen ja lantion liikkeelle aurinkoisen valloittavilla tanssirytmeillään! Kansainvälisen hitin takaa löytyy 24-vuotias kongolais-ruotsalaistaustainen artisti Mohombi, Mohombi Moupondo. Mohombi on tehnyt ja esittänyt musiikkia jo pitkään, musikaalisuus on sukuperintöä ja musamaku ylittää kaikki genret.
14-vuotiaana Mohombi pakeni perheineen sotaa Kongosta ja asettui Tukholmaan, Mohombin äidin kotimaahan Ruotsiin. Musikaalisen perheen kasvatti alkoi tehdä musiikkia tosissaan veljensä kanssa ja he perustivat yhtyeen Avalon, jonka levyjä myytiin sittemmin puoli miljoonaa kpl ja joka on palkittu mm. Afrikan Grammy palkinnolla. Mohombi on tehnyt biisejä myös muille artisteille, mutta oma ura sai uudet suuntaviivat kun tiet risteytyivät menestyneen, myöskin ruotsalais-afrikkalaisen taustan omaavan tuottajan RedOnen (Michael Jackson, Lady GaGa, Enrique Iglesias)kanssa. Kaksikolla synkkasi samantein ja yhteistyö alkoi lupaavasti Bumpy Riden maailmanvalloituksella! Mohombi on RedOnen perustaman labelin 2101 Recordsin ensimmäinen artisti ja debyyttialbumi Movemeant julkaistaan kansainvälisesti.
Movemeant albumilla on odotettavissa tarttuvaa tanssipoppia Bumpy Riden henkeen, tanssittavaa, rytmikästä afrofiilistä yhdistettynä ruotsalaiseen poppiperinteeseen sekä dancehall ja hiphop mausteisiin. Uusi sinkku Dirty Situation on juuri julkaistu. Sillä fiittailee Akon. Muita albumilla vierailevia tähtiä ovat mm. Nelly ja Nicole Scherzinger.
Aurinkoisen, hyvän mielen sanansaattaja Mohombi edustaa itse täydellisesti sitä mitä esittää. Suurperheen kasvatti (Mohombilla on 15 sisarusta!) puhuu kuutta kieltä ja on itseoppinut tanssija ja musiikintekijä. Positiivisen ahkera asenne on johdattanut Mohombia menestykseen ja artisti on kiitollinen joka hetkestä. Mohombi haluaa saada yleisönsä viihtymään, tanssimaan ja iloiselle mielelle – siitä albumin nimi Movemeant!
Tsekkaa YouTubesta Mohombin julkinen tanssikilpailu Bumpy Ride biisiin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sureva Joel Harkimo: ”Ei vois olla enempää päin persettä”
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä