Näin Katie Pricen mies kärysi aviorikoksesta!
Katie Price kertoi tällä viikolla Twitterissä eroavansa aviomiehestään Kieran Haylerista, koska tämä on pettänyt häntä hänen parhaan ystävänsä kanssa.
Sun-lehden mukaan asia selvisi povipommille melkoisen raadollisesti. Koko poppoo oli ollut lomareissulla Kap Verdellä, kun Price löysi miehensä suutelemasta ystävätärtään rannalta.
Kahta järkyttyneempi Katie oli, koska matkan oli tarkoitus olla avioparille erityisen romanttinen, sillä mukana oli ensimmäistä kertaa myös parin yhteinen lapsi.
Molemmat käräytetyt olivat väittäneet kyseessä olleen vain kännisen imuttelun. Katie ei kuitenkaan selitystä purematta niellyt.
Kotona hän kävi läpi turvakameroiden tallenteita. Niistä ei löytynyt mitään, mutta kaunottaren näkemä WhatsApp-viesti paljasti koko homman. Lopulta Kieran tunnusti kaiken.
Seksisuhde vaimon bestiksen kanssa oli kestänyt jo seitsemän kuukauden ajan. Kaiken huipuksi Price on kuudennella kuulla raskaana, eikä häistäkään ole kulunut kuin vajaa puolitoista vuotta. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi puolestaan elokuussa.
Kuva: KP-Rocks Lemonade-korvakorut, promo
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”