Näin Pia Pakarinen tahkoaa englantia, huh-huh!
Kun Pia Pakarinen vuosi sitten muutti Hollywoodiin ilkeät kielet narisivat, että hän tulee pian maitojunalla takaisin.
Vaan läl-läl-lää, Juuan tyttö näytti, mistä idän tytöt on tehty. Pia on saanut viime aikoina paljon huikeita työtilaisuuksia, joista viime viikolla uutisoitiin laajalti.
Pia esiintyi Super Bowlin tauolla yli sadalle miljoonalle tv-katsojalle Mersu-mainoksessa, jossa mukana olivat niinkin ”pienet nimet” kuin Usher, Kate Upton ja William Dafoe. Pia oli mainoksessa peräti parissa kohtauksessa.
Sitten uutisoitiin Pian saamasta Celebrity Pink -farkkumerkin sopimuksesta ja siitä, että nainen pääsee tämäniltaiseen Grammy-gaalaan töihin – hänen tehtävänään on toimia tähtien avustajana, eli esimerkiksi ohjata heitä lavalle.
Nykyisin Pia Lamberg -nimellä tunnettu nainen keskittyy Hollywoodissa näyttelijäopintoihinsa sekä tekee siinä samalla myös mallintöitä.
-Nämä molemmat tukevat toisiaan. Näyttelijäntyössä tärkeää on muun muassa oikean aksentin löytäminen, Pia toteaa Metropolin toimittajalle Yhdysvalloista.
Ja aksentti on toden totta löytynyt: näin hyvin Pia puhuu englantia, kuuntele ja katso!
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Norjan kuningas Harald on kuollut
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Katri Helenan käytöksestä erikoinen paljastus: ”Muutos oli vain hyväksyttävä”
- Mette-Maritin Marius-pojan kohtelu nostattaa kulmakarvoja – uskomatonta ökyilyä tutkintavankeudessa
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään