Tämä nainen kärsii liian suurista rinnoista, jotka eivät lakkaa kasvamasta
Australialainen Sheridan Larkman, 23, kärsii fyysisistä ja henkisistä oireista liian suuren rintavarustuksensa vuoksi. Kahden lapsen äiti kertoo rintojensa kasvaneen siitä saakka, kun hän oli kahdeksanvuotias. Hänen kuppikokonsa oli D jo kymmenenvuotiaana. Hänen mukaansa rinnat eivät ole vieläkään lakanneet kasvamasta.
Larkman kertoo kärsineensä röyhkeistä kommenteista ja liian suuren poven aiheuttamista kivuista. Hän käyttää nykyään kuppikokoa 34K.
– Rintani tuhoavat terveyteni, nainen toteaa.
Larkman on odottanut rintojen pienennysoperaatioon pääsyä siitä saakka, kun oli 16-vuotias, mutta ei ole päässyt leikkauksen julkiselle puolelle. Nyt hän on kyllästynyt odottamaan ja yrittää saada rahat operaation joukkorahoituksella. Hän yrittää kerätä 10 000 puntaa eli noin 11 000 euroa operaatioon.
– Minulla on lievä skolioosi sekä jatkuvia selkä- ja hartiakipuja. Olen kyllästynyt pukeutumaan siten, että saisin kaiken peitettyä, etten kuulisi karkeita kommentteja, joiden kanssa minun on täytynyt elää niin kauan kuin muistan, nainen suree.
Larkman paljastaa saavansa miehiltä ympäri maailman viestejä, joissa pyydetään häneltä kuvaa yläosattomissa.
– En ole sellainen, nainen kuittaa.
Larkman myös pelkää lastensa saavan huonoja vaikutteita miehiltä, jotka kommentoivat hänen poveaan.
– He saattavat kuvitella, että on normaalia, että miehet puhuvat heille sillä tavalla jonain päivänä.
Lähde: Daily Star
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”