Norlan El Misionarion sinkku "Kuuma kesä" julkaistaan huomenna – kuuntele maistiainen täältä!
Norlan El Misionarion 3. sinkku ”Kuuma Kesä”: oodi Suomen kesälle ja Popedalle karibialaisilla mausteilla julkaistaan huomenna 21.8.2013.
Kuuntele 30 sekunnin näyte kappaleesta TÄÄLTÄ.
Suomen kirkkain latinotähti Norlan ”El Misionario” julkaisee kolmannen singlensä ”Kuuma Kesä” elokuun 21.päivä. Sinkku lohkaistaan Norlan ” El Misionario”:n tulevalta albumilta: Caribbean KoneXion. ”Kuuma Kesä”- biisi on alkujaan legendaarisen suomalaisen rock-yhtyeen Popedan samaista nimeä kantavasta kappaleesta tehty versio, jossa Norlan yhdistää suomenkielisen kappaleen kertosäkeen karibialaiseen reggaetonmusiikkiin ja omiin lyriikoihinsa.
Norlan kertoo kuunnelleensa paljon suomalaista musiikkia ymmärtääkseen myös suomalaisen musiikin historiaa. Popeda yhtye teki Norlaniin suuren vaikutuksen rehellisellä ja melodisella rockillaan ja Pate Mustajärven soundi sai myös Norlanilta ylistystä originaalisuudestaan. Pian tutustuttuaan Popedan tuotantoon Norlan halusi tehdä ”Kuuma Kesä” biisin kunnioituksena Popedalle ja Suomen kesälle ja tutustuttaa Suomen kansalle tämän tutun biisin kautta myös omaa syntyperäänsä, karibilaisia rytmejä ja erityisesti reggaeton-musiikkia jonka vuoksi Norlania ollaan kutsuttu sanansaattajaksi eli ”El Misionario”, sillä hän toi 9 vuotta sitten saapuessaan Kuubasta Suomeen reggaeton musiikin mukanaan ja lähti tekemään sitä tunnetuksi ympäri Suomen ja onnistuikin siinä toisen soolo-albuminsa hitti-sinkulla ”Sauna Caliente” vuonna 2009, joka nousi sinkkulistojen kärkeen ja pysyi siellä toista kuukautta. Norlan lähetti jännityksellä oman versionsa kuunneltavaksi kappaleen säveltäjälle , Popedan Costello Hautamäellä, joka piti kappaleesta ja antoi Norlanille luvat kappaleen tekoon ja julkaisuun.
– Uutinen hyväksynnästä oli minulle yksi vuoden kohokohdista, suuri ilo ja kunnia, kuittaa Norlan.
Norlanin Kuuma kesä -singlen on tuottanut yhteistyössä Norlanin kanssa Amerikkalainen huipputuottaja Nelson Rios, joka on tunnettu Amerikassa myös useista reggaeton hiteistään lukuisille latino-tähdille joista mainittakoon mm. Cosculluela ja Guanabanas. Kappaleessa Norlan räppää espanjan kielellä ja yhdistää sulavasti lähes kokonaan alkuperäisen Kuuma kesä-biisin kertosäkeen suomenkielellä taitavasti nikkaroituun kokonaisuuteen. Kappale julkaistaan digisinkkuna 21.8.2013, kappaleesta on tekeillä myös ”historiallinen” musavideo, josta ei vielä paljasteta enempää yksityiskohtia.
– Kolmas singleni ”Kuuma kesä” juhlistaa kahta minulle rakasta kulttuuria: kuubalaista ja suomalaista ja parasta vuodenaikaa eli kesää ja toivottavasti tämän biisin myötä Suomen kesä kestäisi hieman pidempään, jos ei muuten niin ainakin ihmisten mielessä, nauraa Norlan.
Norlanin uudella albumilla tuottajina vierailee myös kotimaisia nimiä joista mainittakoon mm. Sakke Aalto, mies lukuisten suomalaisten ykkösartistien takaa kuten Fintelligens, Juno, JVG, Cheek ja lista vain jatkuu. Norlanin oikeana kätenä yhteistyössä levyn tuotannosta vastaa kuubalainen huippu ammattimuusikko ja tuottaja Oldrich Gonzalez, kaksikon tuotantoa on myös albumin 1.single ”Carnaval”.
Yhdessä Norlanin säteilevä karisma, eksoottiset rytmit ja tanssittava hittimateriaali takaa Norlanista vuoden 2013 sensaation Suomen musiikkimarkkinoille. Suomen oma latino megastara on syntynyt! Norlania voi seurata myös Metropoli-TV:n Tähti tiukaksi -realitysarjassa.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus