Omega-3 -rasvojen terveysvaikutus humpuukia?
Omega-3-rasvahapot on useissa tutkimuksissa liitetty dementiariskin pienentymiseen, mutta uusien tulosten valossa on mahdollista, että hyödyt jäävät monilta saamatta. Ainakaan vaikutukset eivät näy vain muutaman vuoden käytössä, tuore katsaustutkimus väittää.
Aikaisempia tutkimuksia uudelleen analysoimalla tutkijat havaitsivat, etteivät omega-3-rasvalisiä kapseleina tai margariinista saavien muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot heikentyneet yhtään hitaammin kuin verrokkien, jotka söivät auringonkukkaöljyä, oliiviöljyä tai tavallista margariinia, joissa on niukemmin omega-3-rasvahappoja.
Brittitutkijoiden havaintoja kannattaa tulkita varoen monestakin syystä. Katsaukseen valitut tutkimukset olivat suhteellisen lyhyitä, vain 6–40 kuukauden mittaisia, joten omega-3-rasvojen vaikutukset eivät välttämättä ehtineet ilmetä. Osallistujien kognitiivisissa kyvyissä ei ehtinyt myöskään tapahtunut mainittavia muutoksia kummassakaan ryhmässä.
Tutkijat myös huomauttavat, etteivät tulokset sulje pois mahdollista dementiasuojaa, joka ilmenee vasta useampien vuosien kuluttua. Omega-3-rasvahappojen monien suotuisien terveysvaikutusten vuoksi he lisäksi suosittavat kaikkia huolehtimaan omega-3-rasvahappojen saannistaan ja varsinkin syömään kalaa.
Analyysiin valikoitui kolme laatukriteerit täyttävää tutkimusta, joihin oli osallistunut yhteensä 3 500 yli 60-vuotiasta, joiden kognitiiviset kyvyt eivät olleet heikentyneet tutkimusten alkaessa.
Lähteet: Uutispalvelu Duodecim, Tohtori.fi
LUE MYÖS:
- Alisa Vainio ja Janne Saarinen hempeilivät TTK-lähetyksessä
- Mette-Maritilla nolo tilanne hautajaisissa: Joutuu kohtaamaan haukkumansa kuninkaalliset
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”