Palomiehet varoittavat: ”Pelastuslaitosten säästöt uhkaavat kansalaisten turvallisuutta”
Suomen Palomiesliitto huomauttaa, että pelastustoimen toimintavalmiutta ei saa vaarantaa säästötavoitteiden takia, sillä pelastushenkilöstöön kohdistuvat vähennykset vaikuttavat suoraan kansalaisten turvallisuuteen.
Useilla pelastuslaitoksilla on viime aikoina käynnistetty henkilöstöön kohdistuvia säästötoimia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Lapissa on vireillä pelastustoimen henkilöstöön vaikuttavia rahoituksen leikkauksia. Taustalla ovat kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien käynnistämät yt-neuvottelut.
Säästöihin tähtäävien yt-neuvottelujen ja jo päätettyjen säästöjen piirissä on jo lähes 11 prosenttia pelastusalan ammattilaisista.
Palomiesliitto varoittaa kuntapäättäjiä lyhytnäköisistä päätöksistä.
– Useilla alueilla pelastustoimessa työskennellään jo nyt resurssien äärirajoilla. Pelastajia ei ole yhtään ylimääräistä. Jos tästä vielä ruuvia tiukennetaan, vaikutukset näkyvät tavalla tai toisella kuntien asukkaiden arjessa, sanoo edunvalvontajohtaja Pasi Jaakkola Palomiesliitosta.
Kansalaiset: Palomiehiä ei saa vähentää
Juuri julkistetun kansalaiskyselyn mukaan suomalaiset haluavat turvata pelastustoimen resurssit. Kun kansalaisilta kysyttiin, voidaanko pelastuslaitosten toimintavalmiutta madaltaa, jos kustannuksia saadaan näin pienennettyä, 81 prosenttia oli täysin tai jokseenkin eri mieltä. Jyrkkä enemmistö vastaajista vastusti ajatusta, että palomiehiä voisi tarvittaessa säästösyistä vähentää. TNS Kantarin toteuttamaan tutkimukseen vastasi 1 027 henkilöä. Palomiesliitolle kansalaisten viesti on selkeä, Jaakkola toteaa. – Kansalaiset eivät halua säästöjä pelastustoimeen. Kuntapäättäjien pitää kantaa vastuunsa ja varmistaa, että oman alueen pelastustoimi tuottaa riittävää ja välitöntä apua hätätilanteissa. STT Kuva: Ossi PietiläinenLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video