Michael Jackson (50) menehtyi myöhään keskiviikkoiltana, noin kello 22.30 Suomen aikaa kotonaan Holmby Hillsissä, Los Angelesissa. TZM-viihdesivuston mukaan Jackson sai sydänkohtauksen ja hänen henkilökuntansa hälytti paikalle ambulanssin. Ensihoitajat eivät tunteneet tähden pulssia, eivätkä saaneet yrityksistä huolimatta sydäntä enää lyömään.

Michael Jackson kuului maailmalla eniten myyneiden artistien joukkoon, ja piti hallussaan myydyimmän albumin ennätystä Thriller -levyllään. Jacksonin ura alkoi jo viisivuotiaana sisarustensa muodostamassa the Jackson 5 -yhtyeessä. Michael Jacksonin soolouran läpimurto oli vuonna 1979 julkaistu Off the Wall -albumi.

Jacksonin oli tarkoitus tehdä paluu konserttilavoille tämän vuoden heinäkuussa This Is It -konserttisarjalla. Konserttisarja olisi pitänyt sisällään yhteensä 50 keikkaa Lontoossa sijaitsevalla 02-areenalla.

 

LUE MYÖS: