Pornon kuningas Ron Jeremy palaa Turun erotiikkamessuille
Viime vuonna Turun erotiikkamessuja tähdittänyt amerikkalainen popikoni Ron Jeremy ihastui Suomeen ja suomalaisiin naisiin niin valtavasti, että haluaa tulla takaisin.
Ron Jeremy – Fucking in Finland julkaistaan messuilla
Hustler Finland julkaisee Turun erotiikkamessuilla pornoelokuvan Ron Jeremyn viime vuotisesta Suomen vierailusta. Ron Jeremy – Fucking in Finland esittää
maailman tunnetuimman pornotähden viisipäiväisen vierailun lentokentältä lentokentälle. Messuilta voi hankkia leffan ensimmäisten joukossa, suoraan mestarin kädestä. Maailmantähti jalkautuu muutenkin viime vuotta enemmän
yleisön joukkoon, sillä hän isännöi messuilla omaa bailukeskustaan Club Ron Jeremyä.
Pornotähti Belladonna Suomeen
Ron Jeremy ei ole ainoa maailmantähti joka saapuu Turkuun. Myös 28-vuotias pornon supertähti Belladonna esiintyy messuilla. Heti täysi-ikäisyyden saavutettuaan alalle hakeutunut Belladonna on ehtinyt tehdä kaikkea mitä
alalla voi tehdä. Viime vuonna Belladonna näytteli pornon historian suurimmassa elokuvatuotannossa, Digital Playgroundin Pirates 2:ssa. Karibialla kuvatussa panoseikkailussa merirosvon kiihkeydellä taisteleva ja
paneskeleva Belladonna loisti kirkkaampana kuin koskaan.
Suomen suurimmilla erotiikkamessuilla kansainvälisiä Burlesque-tähtiä
Syyskuun toisena viikonloppuna järjestetään kahdeksannet Turun erotiikkamessut. Ohjelma koostuu kansainvälisistä eturivin tähdistä ja kotimaan parhaimmistosta. Ajan hengen mukaisesti Turun erotiikkamessut tarjoaa perinteisen lavaerotiikan lisäksi tänä vuonna myös Burlesque-tähtiä
Lontoosta, Las Vegasista ja Australian Melbournesta. Luvassa on paljon muutakin kuin päälavan korkeatasoisia showesityksiä. Hehtaarin kokoinen messualue on pullollaan kansainvälisiä näytteilleasettajia ja interaktiivista ohjelmaa.
Turun erotiikkamessut Turun messukeskuksessa perjantaina 11.9. klo 17-01 ja lauantaina 12.9. klo 14-01.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!