Kuva: Instagram - 6ix9ine
Räppäri 6ix9ine pääsi koronan takia vankilasta: Teki musiikkivideon joka rikkoi ennätyksiä – Tom Hanksin poika kritisoi!
New Yorkissa syntynyt Daniel Hernandez, 24, eli rap-nimeltään 6ix9ine tunnetaan provosoivasta julkisuudenkuvastaan ja aggressiivisista rap-biiseistään.
6ix9ine pidätettiin vuoden 2018 marraskuussa ja hän sai yhteensä kahdeksan syytettä, muiden muassa aseiden hallussapidosta sekä niiden käyttörikoksista ja aseellisesta ryöstöstä. Hänelle haettiin näistä elinkautista vankeustuomiota.
Räppäri kuitenkin päätti myöntää syyllisyytensä oikeudenkäynnissä ja todisti kahden ystävänsä osallistumisen rikoksiin ja näin ollen tuomio laskettiin kahden vuoden vankeuteen.
Koronapandemian alla hänet vapautettiin vankilasta kotiarestiin, koska mies kuuluu riskiryhmään astmansa takia.
6ix9ine alkoi heti hommiin ja sai erikoisluvan kuvata musiikkivideon kotonaan. Musiikkivideo nimeltä Gooba julkaistiin 8. toukokuuta, ja se sai 24 tunnin aikana yli 40 miljoonaa näyttöä rikkoen ennätyksiä.
Miehen ympärillä on paljon polemiikkia, nimittäin myös vuonna 2018 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu 6ix9ine jakaa mielipiteitä.
Jopa Tom Hanksin poika Chet Hanks kirjoitti sosiaaliseen mediaan oman mielipiteensä räppäristä.
— Olisin mieluummin pennitön ja vapaa menemään minne tahansa, kuin että minulla olisi 100 miljardia ja 24/7 vartijat. Miettikää sitä te kaikki idiootit, jotka sanovat 6ix9inen olevan maailman paras ja legendaarinen, kirjoitti Hanks.
— Älkää antako somen huijata teitä, 6ix9ine vapisee pelosta, mutta esittää nauravansa kaikille koska hän tietää olevansa merkitty mies, sanoo Hanks viitaten siihen, että räppäri ”vasikoi” ystävänsä oikeudessa.
— Ihmiset näkevät kasan timantteja ja koruja ja Instagram-seuraajia ja luulevat miehen olevan onnellinen ja elävän hyvää elämää… Minä näen vain pelkoa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda