Poliisi pitää Jyväskylän kaupunginkirjaston viime keskiviikkoillan 30.1.2013 tapahtumien kulkua pääosin selvitettyinä, vaikka yhtä henkilöä kyseessä olevaan tilaisuuteen sisälle pyrkineestä kolmen miehen seurueesta ei toistaiseksi ole tavoitettu. Tapahtumien taustojen selvittäminen on sen sijaan edelleen kesken. Näiltä osin tutkintaa jatketaan lähiviikkojen kuluessa.
Kaupunginkirjaston Pieneen Luentosaliin oli kokoontunut vajaat 100 henkilöä ’Äärioikeisto Suomessa’ -kirjan esittelytilaisuuteen. Tilaisuuden päävastuulliseksi järjestäjäksi on ilmoittautunut Jyväskylän yhteiskunnallinen opisto -nimeä käyttävä ryhmä. Järjestäjät olivat varautuneet mahdolliseen häiriöön siten, että oven ulkopuolelle oli jäänyt henkilöitä seuraamaan tilaisuuteen pyrkijöitä.
Heti tilaisuuden alettua paikalle oli tullut kolme miestä, jotka ovella ollut mies oli tunnistanut mahdollisiksi häiriön aiheuttajiksi. Yhdellä miehistä oli havaittu suojalasit, suojakäsineet ja luotiliivit. Kädessään miehellä oli ollut pussillinen pulloja. Päästämättä miehiä sisälle ovella seisonut mies ilmoitti salin olevan täynnä. Tällöin syntyi tilanne, jonka aikana yksi kolmesta sisään pyrkineestä miehestä pahoinpiteli ovella seisonutta miestä nyrkein ja pullokassilla lyöden. Pullokassi osui tällöin myös toiseen ovella olleeseen mieheen. Miesten avuksi oli tässä vaiheessa tullut paikalla ollut kolmas mies, joka sai tilanteen aikana teräaseen iskun ylävartaloonsa. Puukotuksen uhrin epäillään käyttäneen tilanteen aikana teleskooppipatukkaa. Miehellä epäillään olleen hallussaan myös teräase, jota hänen ei kuitenkaan tiedetä käyttäneen. Pian puukotuksen jälkeen kolmikko pakeni paikalta. Epäillään, että pakenevia miehiä lyötiin teleskooppipatukalla ja heitä kohti heitettiin tuoli.
Paikkakuntalainen mies vangittiin sunnuntaina epäiltynä poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yritykseen sekä törkeään pahoinpitelyyn ns. ’syytä epäillä’ -perusteella viikon ajaksi. Poliisi esitti tänään K-S:n käräjäoikeudelle myös toisen paikkakuntalaisen miehen vangitsemista samoin perustein esitutkinnan turvaamiseksi. Keski-Suomen käräjäoikeus ei kuitenkaan vanginnut miestä.
Seurueeseen kuuluneen kolmannen miehen henkilöllisyys on poliisin tiedossa, mutta häntä ei ole toistaiseksi tavoitettu. Mies on etsintäkuulutettu.