Yle ja Iltalehti paljastivat Kuopion kouluhyökkääjän nimen – ”25-vuotias fiksu nörtti”
Kuopion eilisessä kouluhyökkäyksessä yhden ihmisen tappaneen ja yhdeksää haavoittaneen epäillyn nimi on paljastettu normaalia aikaisemmin rikoksen poikkeuksellisuuden ja yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi.
Yle ja Iltalehti julkaisivat tänään epäillyn nimen. Hän on vuonna 1994 syntynyt Savon ammattiopiston oppilas Joel Otto Aukusti Marin. Poliisi teki eilen kotietsinnän Marinin Kuopion Särkiniemen kaupunginosassa sijaitsevaan asuntoon.
Hyökkääjä iski kauppakeskus Hermanissa sijaitsevaan Savon ammattiopiston koululuokkaan, jossa hän veti esiin silminnäkijöiden mukaan sapeli-tyylisen miekan ja löi sillä ensimmäiseksi naispuolista opettajaa. Opettaja ja oppilaat pyrkivät pakoon tilanteesta, jolloin mies alkoi hyökätä myös muita kohtaan. Tilanne päättyi vasta, kun paikalle hälytetty poliiisi ampui miestä, joka kuljetettiin tehohoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
Hyökkäyksessä menehtynyt nainen oli mahdollisesti koulun oppilas, mutta tätä ei ole vahvistettu. Haavoittuneista suurin osa oli KYS:n mukaan iältään 15-50-vuotiaita naisia.
Marinia epäillään murhasta ja useista muista väkivaltarikoksista.
Iltalehden haastattelema luokkatoveri kuvailee Marinia ”fiksuksi nörtiksi”, joka opiskelee merkonomiksi.
Marinilla ei ole aiempaa rikoshistoriaa ja hän on syntyperäinen suomalainen.
(Kuvituskuva ei liity tapahtumaan)
Kuva: Wikimedia Commons
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät