Ruotsalainen sairaala värvää “kuumia” hoitajia
Tukholmalainen sairaala on julkaissut työpaikkailmoituksen, jossa haetaan hoitajia jotka ovat sekä päteviä, että ”kuumia kuin TV-sarjassa.” Hieman erikoista ilmoitusta selitetään ”tarkoituksella kiinnittää ihmisten huomio.”
”Haluamme ennen kaikkea löytää päteviä sairaanhoitajia, ja halusimme siksi pysäyttävän mainoskampanjan. Onnistuimme siinä”, sanoi hoitotyön johtaja Jörgen Andersson The Local-lehdelle.
Työpaikkailmoituksessa luki: “Olet motivoitunut, ammattimainen ja omaat hyvän huumorintajun. Ja tietenkin olet kuuma kuin TV-sarjassa.”
Anderssonin mukaan ihmiset ymmärtävät että mainos on tehty herättämään ihmisten huomiota, eikä negatiivista palautetta sen sisällöstä ole tullut.
Työpaikkailmoitus ei tarkentanut pitääkö valokuva liittää työhakemukseen, mutta Andersson sanoo, ettei sillä olisi merkitystä.
– Tietenkään vaatimuksena ei ole olla hyvän näköinen. Me teimme mainoksen jolla löydämme mahdollisimman paljon kiinnostuneita, ja saimme upean vastaanoton. Haluamme hoitajan, joka on pätevä ja hyvä työssään, välittämättä ulkonäöstä, Andersson summaa.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”