Saara Aalto suuttui: "15 sekunnin pätkästä kirjoitetaan uutisia, jotka eivät pidä paikkaansa!"
Saara Aalto eteni sunnuntaina The X Factor UK -ohjelman bootcamp-vaiheesta seuraavaan ”kuuden tuolin” haasteeseen.
Saaran saavutus on vaikuttava, sillä bootcampista putosi suuri osa koelaulukierrokselta jatkoon päässeistä. Alla olevassa videossa nähdään pieni pätkä Saaran bootcamp-suorituksesta sekä yksi tuomarikommentti.
Saara esitti bootcamp-vaiheessa Donna Summerin kappaleen ”On the Radio”. Tuomarit Sharon Osbourne ja Louis Walsh ovat laulun aikana vaikuttuneita Saaran suorituksesta. Tuomariston kokoontueesa Simon Cowell sanoo muille tuomareille: ”Tiedän että hän on todella yliampuva, mutta hänessä on luonnetta.”
Saara ihmettelee Suomen median tilanteesta tekemää tulkintaa, jonka tarkoitus hänen mielestään on ”mollata ja lannistaa”. Saara viittaa Facebookissa julkaisemassaan kirjoituksessa Ilta-Sanomien otsikkoon, jonka mukaan hän pääsi jatkoon ”rimaa hipoen”.
Saaran viesti:
”Mistä tää rakas Suomen media repii näitä juttuja, hienosti haluten mollata ja lannistaa jatkoonpääsyäni… ihan niinku he olisivat olleet paikalla… 15 sekunnin pätkästä kirjoitetaan uutisia, jotka eivät pidä paikkaansa!
Ohjelmassa ei ole sanottu, että pääsin jatkoon rimaa hipoen (mistä tää on keksitty?? pääsin jatkoon ihan saman arvoisesti kuin muutkin!), päinvastoin Simon ja Nicole tulivat molemmat esitykseni jälkeen kiittelemään, miten hyvin olin vetänyt. (katso kuva! ...kyllä, kaikkea ei näytetä telkkarissa!) Tämäkin olisi voinut selvitä, jos joku olisi kysynyt minulta, miten asia oli mennyt.. olin itse kuitenkin paikalla :)
Samoin Simonilta oli irroitettu yksi nopea lause, jossa ei moittinut mua mistään, sanoi ”she’s over the top but she has character”, mikä tarkoittaa että olen överi, mutta mulla on luonnetta/persoonaa, mikä on HYVÄ asia! Tuomarit sanoivat telkkarilähetyksessä ”vetäkää niin, että muistetaan teidät huomennakin”. Siinä ei paljon kannata perus suomalais-himmaillut, kun laulu- ja heittäytymisen taso esityksissä oli jäätävän kova. Menkää kokeilemaan, te jotka tiedätte miten se pitäisi tehdä! <3
Olin todella kiitollinen ja innoissani, että sain tämän mahdollisuuden, koska taso oli huimaava ja jatkoon pääsy ei itsestäänselvyys! <3 <3 Tein parhaani, annoin kaikkeni siinä jäätävän väsymyksen sekavassa tilassa, ja Suomessa tuntuu että suuri negatiivisuuden aalto vain sulkee mut sisäänsä ja mikään ei riitä..
Ja musta ei näytetty kuin pikku pätkä, mutta monia UPEITA jatkoon päässeitä ei näytetty yhtään.. olen kiitollinen noista 15 sekunnista, joista nyt kuitenkin halutaan repiä kaikki mahdolliset viat esiin. Nyt pliiis, kannustusta kehiin <3 <3 <3
Kiitos kaikille tukijoille niiiiiin paljon!! Teidän kauniit sanat merkkaa niiiin PALJON tässä Suomen ihme pyörityksessä… <3 <3″
Kirjoituksen yhteydessä Saara julkaisi kuvan, jossa hän kättelee iloisena Nicole Scherzingeria sen jälkeen, kun hänet ovat valittu jatkoon.
Saaran vuodatuksen jälkeen Ilta-Sanomat muutti ostikkonsa muotoon: Riittävän hyvä, että sai mahdollisuuden” – Saara Aalto pääsi juuri ja juuri jatkoon X Factorissa, Simon Cowell moittii yliampuvaksi.
Artikkelikuva: YouTube
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti