Kuva: Instagram - juanitapupu
Seiska: Saattohoitoon joutunut Janita Lukkarinen – ”Toivon, että olisi vielä kolme viikkoa elinaikaa”
Muun muasta Big Brotherista tuttu Janita Lukkarinen, 26, kuljetettiin heti vuodenvaihteen jälkeen ambulanssilla saattohoitoon Helsingin Terhokotiin.
Lääkärit ovat määränneet parantumatonta ja pitkälle edennyttä imusolmukesyöpää sairastavalle Janitalle elvytyskiellon. Hän tietää, ettei aikaa ole enää paljon jäljellä, mutta hän haluaisi vielä toteuttaa yhden toiveen.
– Toivon, että minulla olisi vielä kolme viikkoa elinaikaa, että ehdin toteuttaa viimeisen toiveeni. Haluan laulaa videolle kappaleita, joiden toivon lohduttavan läheisiäni sitten, kun olen poissa, Janita kertoi Seiskalle Terhokodissa.
Janita haluaisi vielä laulaa ainakin äidilleen, isälleen ja sisaruksilleen kymmeniä lauluja, kuten Lauri Tähkän ”Mä en pelkää”, Kaija Koon ”Minun tuulessani soi”, PMMP:n ”Pikkuveli” ja Tommi Läntisen ”Via Dolorosa”.
Janita on jo pitkään huolehtinut äitinsä jaksamisesta.
– Olen järjestänyt äidilleni sellaisia ihmisiä ympärille, jotka auttavat häntä ja joilta hän voi kysyä neuvoa. Nyt mä saan mennä! Janita sanoi Seiskalle.
Lähde: Seiska
Kuva: Instagram / juanitapupu
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos