Siivooja ei kehdannut sanoa ääneen mitä löysi suomalaisesta hotellihuoneesta – katso kuva!
Hotelleissa käy ihmisiä, joilla on omat tapansa ja tyylinsä esimerkiksi viihdyttää itseään sekä toisiaan. Ei siis ihme, että hotellien siivoojat joutuvat joskus näkemään ja siivoamaan huoneista asioita, joista eivät olisi koskaan halunneet tietää yhtään mitään.
Yksi esimerkki oudoista hotellilöydöistä saatiin suomalaisesta hotellista, jonka siivoojana työskentelevä nainen lähetti Metropoli.netille hyvin erikoisen kuvan. Kuvassa näkyy jotain, joka löytyi hotellihuoneen kylpyhuoneen seinästä.
Nähdessään seinän nainen järkyttyi, sillä seinään tarttunut kuvio oli ruskea ja hänelle tuli luonnollisesti ensimmäiseksi mieleen uloste. Seuraavaksi nainen huomasi, että kuvio muistutti takapuolta. Nainen vertasi kuvion sijaintia seinässä oman lantionsa korkeuteen, joka oli suunnilleen sama.
– Mieleen tuli jotain sellaista, mitä en kehtaa tässä sanoa, joten jynssäsin sen äkkiä pois ja desinfioin koko seinän, nainen päivittelee.
Siivooja otti kuitenkin seinästä ensin kuvan, josta voimme yrittää päätellä, mitä ihmettä tässä kylpyhuoneessa oikein on puuhattu…

(Ylimmässä kuvassa oleva hotellihuone ei liity juttuun)
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta