Sivistä itseäsi viidessä minuutissa: Alfred Nobel
Yleissivistyksen kohentaminen onnistuu nyt vain muutamassa minuutissa, kun Metropolin Sivistä itseäsi viidessä minuutissa -juttusarja jatkuu. Neljännessä osassa tutustumme Nobel-palkinnon isään Alfred Nobeliin..
Moni suomalainen hykerteli innostuksesta, kun presidentti Martti Ahtisaaren työtä kunnioitettiin Nobelin rauhanpalkinnolla. Vuodesta 1901 alkaen jaettu Nobel-palkinto on lahjoitettu fysiikan, kemian, lääketieteen, kirjallisuuden sekä rauhantyön parissa ansioituneille henkilöille.
Vuonna 1895 tehtyyn Afred Nobelin testamenttiin perustuva palkinto on maailmankuulu, mutta kuka oli mies palkinnon takana? Tukholmassa 21. lokakuuta vuonna 1833 syntynyt Nobel aloitti uransa työskentelemällä Pariisissa. Miehen 29-vuotiaana aloittamat nitroglyseriinikokeilut kulminoituivat vuonna 1867 dynamiitin patentoimiseen, jota ennen epäonnistuneet nitroglyseriinikokeilut olivat ehtineet koitua muun muassa Nobelin Emil-veljen kohtaloksi. Seuraavana vuonna päättäväisen ja itsevarman Alfred Nobelin työtä kunnioitettiinkin jo Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian palkinnolla, josta mies oli erityisen ylpeä.
Viimeiset päivänsä liiketoimillaan hurjasti rikastunut Nobel vietti Italian San Remossa ennen kuin menehtyi 10. joulukuuta 1896. Dynamiitin keksinyt Nobel itse uskoi dynamiitin pystyvän edistämään rauhaa pelotevaikutuksensa ansiosta. Nykyään uskotaan, että suurimpana vaikuttajana Nobelin rauhaa koskeviin aatteisiin toimi aikoinaan miehen läheinen ystävä, itävaltalainen kirjailija ja rauhanaktivisti Bertha von Suttner. Itse rauhanaatteet herättivät kansainvälistä huomiota kuitenkin vasta Nobelin kuoleman jälkeen, testamentin tultua julki.
Lähteet:
nobelprize.org
nobelpeaceprize.org/en_GB/alfred-nobel/
Nobelmuseet, Tukholma
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Iida ja Archie ottivat yhteen – ”Sä aina laittelet viestejä kaikille muijille!”
- Sanni ja Shirly: Suhteen tilasta vihdoin uutta tietoa
- Podcast väittää: Mikko Koivusta liikkeellä jättiuutinen
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat uudet pelit ovat vanhoja!
- Renny ja Johanna Harlin tekivät poikkeuksellisen ratkaisun – ei lapsia
- Iida Vainio repäisi – juhli ökyravintolassa
- Martina Aitolehdeltä vakava ulostulo somessa
- Erna Husko viihtyi kauramiljonäärin kannabisbileissä – katso kuvat!
- Joel Harkimo: Romahdus
- Dianan ystävältä rajua puhetta Meghanista: ”Näyttää naurettavalta”