SM-liigajoukkue Tappara teki lahjoituksen lasten hyväksi

Tapparan joukkueen edustajat Pekka Saravo, Tuukka Mäntylä ja Tapsu-maskotti kävivät perjantaina luovuttamassa Tampereen yliopistollisen sairaalan Lastenosastoille lahjoitusshekkinsä. Shekin summa 2674 euroa koostui Tapparan kevätkauden kotiotteluissaan keräämistä sarjapisteistä, kun pelaajat taustaryhmineen lahjoittivat kukin seitsemän euroa jokaisesta pisteestä.
– Tarkoitus oli, että pistepotti ja lahjoitussumma olisivat olleet isompia, mutta tähän nyt jäätiin. Toivottavasti jatketaan jossakin muodossa ensi kaudellakin ja kerätään enemmän, Tapparan kapteeni Pekka Saravo sanoi.
Lastenklinikan puolesta shekin vastaanottivat osaston ylilääkäri Anna-Leena Kuusela ja ylihoitaja Maria Sukanen. He suunnittelevat lahjoitussumman käyttämistä parantamaan lasten sairaalajaksojen viihtyisyyttä.
– Tämä on ollut hieno kampanja Tapparan taholta. Eikä pelkästään aina tarvittavan rahan vuoksi, vaan jo se, että pelaajat ovat säännöllisesti käyneet osastoilla tervehtimässä lapsia, on ollut meille hyvin arvokas juttu. Lapset, heidän vanhempansa ja vähän henkilökuntakin ovat aina innolla odottaneet pelaajia käymään, ylilääkäri Anna-Leena Kuusela kertoi.
Suunnitteilla on jatkoa yhteistyölle ensi kaudellekin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle