Kuva: AOP
Sofia Belórf kommentoi vlogissaan Katiska-vyyhdin tuomiotaan: ”Se on meidän mielestä epäoikeudenmukainen”
Seurapiirikaunotar Sofia Belórf tuomittiin huumausainerikoksesta ja rahanpesusta niin sanotussa Katiska-huumevyyhdissä. Hän kommentoi tuomiota ensimmäistä kertaa Metropolille pitämässä vlogissaan.
– Lähdin viettämään Marbellaan pääsiäistä ja synttäreitä, mutta toki tiesin, että eteen tulee ei niin mukava päivä eli 8. toukokuuta. Ei ollut väliä, missä sen päivän vietän, koska samanlainen paska päivä se on joka tapauksessa, Sofia kertoo vlogissaan.
Hän kertoo, että on ollut tarkoituksella muutaman päivän poissa sosiaalisesta mediasta. Hän on halunnut viettää aikaa ainoastaan omissa aloissaan.
– En ole tehnyt muutamaan päivään mitään. Olen ollut ainoastaan villalla omien ajatuksien kanssa. Muut ovat käyneet iltaisin syömässä, mutta en ole edes niihin halunnut osallistua.
Kesällä alkavaa tv-sarjaa kuvaavan Sofian katse on jo tulevassa. Hän kertoo, ettei ole tyytyväinen tuomioon.
– Homma jatkuu. Näin se vaan menee, kun olemme tyytymättömiä tulokseen. Tuomio on meidän mielestä epäoikeudenmukainen.
Katso Sofian uusin vlogi täältä.
Lue myös:
Katiska-vyyhdin tuomiot annettiin: Niko Ranta-aholle 11 vuoden vankeusrangaistus, Sofia tuomittiin huumausainerikoksesta ja rahanpesusta!
Tältä Sofia Belórf näytti 19-vuotiaana Las Vegasissa: ”Amerikan hunksit änkeytyivät samaan kuvaan”
Tässä on ensimmäinen Sofia Belórfista otettu alusvaatekuva – Belórf avaa taustoja: ”Tuossa hetkessä se tuntui kauhealta”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle