Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
Sami Uotila, joka tunnetaan Salatut elämät -sarjasta, nousi puheenaiheeksi lauantaina 14. helmikuuta helsinkiläisessä yökerhossa. Silminnäkijähavaintojen mukaan hänen käytöksestään saattoi päätellä, että tunteet olivat vahvasti pelissä.
– Sami istui suuremmassa seurueessa, mutta kenellekään ei jäänyt epäselväksi se, että mies on umpirakastunut. Näyttelijä ja kaunis brunette eivät saaneet silmiään irti toisistaan, viihdelehti Seiskalle kerrotaan.
Tunnelma tiivistyi entisestään tanssilattialla.
– Kun pari meni tanssilattialle, he alkoivat suudella. Näky oli niin suloinen, ettei voi olla kuin onnellinen Samin puolesta.
Samin taustalla on pitkä parisuhde, joka päättyi kaksi vuotta sitten hänen ja niin ikään Salkkareista tutun Kerttu Rissanen eroon. Elokuussa 2024 kaksikko kertoi eronneensa virallisesti, vaikka he olivat muuttaneet eri osoitteisiin jo aiemmin keväällä.
Eron jälkeen Sami ja Kerttu ovat säilyttäneet lämpimät välit ja heitä on nähty usein yhdessä ystävinä. Molemmat ovat sittemmin liikkuneet myös uusissa seurueissa, ja viime aikoina Sami on viettänyt yhä enemmän aikaa brunetten kanssa – mikä saattaa viitata siihen, että poikamieselämä on jäämässä taakse.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Poliisit pysäyttivät taas Susanna Penttilän panobussin – festivaaleilla ikävä välikohtaus
- Seiska: Virpi Kätkällä leikkaus edessä? ”Kaikki röörit olivat aivan kuivuneet”
- Olli Hermanin Tytti-puolison ei pitänyt tulla raskaaksi ilman hoitoja – yksi asia muutti kaiken: ”Tämä on oma ihmeeni”