Tähti tiukaksi -ohjelmasarjan Anniina Koivisto loukkaantui!

Tähti Tiukaksi -ohjelmasarjan personal trainer Anniina Koivisto loukkaantui juhannuksena mökillään Manamansalossa. Anniina loukkasi olkapäänsä vetäessään venettä kuivalle maalle.
Lääkäreiden mukaan Anniinan olkapäästä repesi jänne ja tämän seurauksena osallistuminen Oulun Bodyfitness SM-kisoihin kariutui. Kisoihin on aikaa vielä 7 viikkoa, mutta aika ei riitä olkapään kuntoutumiseen. Tapahtuneessa oli kuitenkin onni onnettomuudessa, sillä Anniina Koiviston tukijoukot auttoivat Anniinan ehdolle Suomen MM-kisajoukkueeseen ja tavoitteena on kilpailla WABBA:n eli kansainvälisen fitness- ja kehonrakennus urheiluliiton järjestämissä kisoissa Saksassa marraskuussa 2013. Anniina Koiviston valmentajana ja tukihenkilöinä toimivat mm. Boogie Mustonen ja Tapani ”Tape” Valkonen.
Anniina Koivisto on positiivisella mielellä ja jatkaa Tähti tiukaksi -ohjelmasarjan tekoa täysillä tähtiartisti Norlan El Misionarion kanssa, joka onnistui ensimmäisen viikon aikana pudottamaan 3,2kg. Suoritus oli 0,2 kg enemmän kuin ensimmäisen viikon tavoite. Torstaina 27.6. julkaistavassa Tähti tiukaksi -sarjan toisessa osassa nähdään mielenkiintoista sisältöä Norlanin valmistautumisesta tärkeään juhannuskeikkaan ja materiaalia itse live-keikalta. Lisäksi ohjelmassa paljastetaan mm. toisen viikon painonpudotustavoite ja nähdään Anniinan työskentelyä dieetti- ja treeniohjelman parissa.
Toimittaja: Satu Leygonier
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”