Tämä nainen tienaa miljoonia Instagram-kuvillaan!
30-vuotias kalifornialainen fitnessmalli Ana Cheri ei välttämättä ole yhtä tunnettu mallina kuin esimerkiksi Gigi Hadid, mutta silti hän yltää lähelle Hadidin ansioita pelkästään julkaisemalla kuvia itsestään Instagramissa.
Ana Cheri on poseerannut Playboy-lehdessä, joten hän tietää miten keikistellä seksikkäästi kameran edessä. Cherin raportoitiin tienanneen Instagram-kuvillaan vuoden 2015 loppun mennessä 3,57 miljoonaa dollaria (nykykurssilla 3,26 miljoonaa euroa). Tuolloin hänellä oli ”vasta” 4,6 miljoonaa seuraajaa Instagram-tilillään. Nyt seuraajia on 9,9 miljoonaa, joten myös naisen tienestit ovat voineet tuplaantua.
Moni voi ihmetellä, miten pelkillä Instagram-kuvilla voi ansaita rahaa, sillä Instagram ei maksa käyttäjilleen tuloja. Tämä onnistuu siten, että Instagramissa kuvia julkaisevat ihmiset voivat tehdä henkilökohtaisia yhteistyösopimuksia muiden kaupallisten kumppanien kanssa. Ana Cherin miljoonat ovat tulleet enimmäkseen yhdysvaltalaiselta Shredz-lisäravinnevalmistajalta, jonka tuotteet keskittyvät painonhallintaan ja kehonrakennukseen.
Ana Cherin ahkerasti julkaisemat seksikkäät kuvat ja videot varmistavat, että naisen fanijoukko sekä tulot kasvavat kasvamistaan. Vai mitä mieltä olet alla olevista kuvista?
Lähteet: FHM ja Spot Me Girl Kuvat: Instagram / Ana Cheri
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”