Kuva: AOP
Tangomarkkinat peruttiin jälleen: ”Toivomme uskolliselle yhteisöllemme jaksamista”
Seinäjoen Tangomarkkinoiden kesäfestivaalia oheistapahtumineen ei järjestetä tänä vuonna vallitsevan koronatilanteen vuoksi ja myös Tangolaulukilpailu perutaan tältä vuodelta.
– Ilmoitamme murtunein mielin, ettei Seinäjoen Tangomarkkinoita juhlita kesällä 2021. Kesän tapahtumien yllä leijuu edelleen koronapandemiasta johtuen liikaa kysymysmerkkejä, ja aika festivaalin järjestämiseen loppuu kesken, kertoo Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Pasi Ojala tiedotteessa.
– Ihmisten kaipuu tapahtumien pariin on käsin kosketeltavaa, ja myös meidän halumme tarjota tapahtumia ja elämyksiä on suuri. Teemme kaikkemme pystyäksemme tarjoamaan niitä mahdollisimman pian.
Peruuntumisesta huolimatta, Tangomarkkinoiden organisaatio aloittaa viipymättä suunnittelutyön vuoden 2022 tapahtumaa koskien.
– Toivomme uskolliselle yhteisöllemme jaksamista vallitsevan maailmantilanteen keskellä. Luodaan yhdessä positiiviset ajatukset ja suunnataan katseet kesään 2022, jolloin Seinäjoen Tangomarkkinat näyttäytyy vahvempana kuin koskaan. Tähän tarvitsemme kuitenkin teidän apuanne, ja toivomme, että tuette tapahtumaa siirtämällä jo ostetut lippunne vuoteen 2022, Ojala kirjoittaa tiedotteessa.
Vuoden 2020 ja 2021 tapahtumiin ostetut liput, passit ja leirintämajoituspaikat siirtyvät automaattisesti kesän 2022 tapahtumaan. Liput on myös mahdollista palauttaa 30.7.2021 mennessä.
Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailu etenee suunnitellusti myös vuoden 2021 osalta. Voittaja ja teoksen ensiesityksen ajankohta julkistetaan myöhemmin.
Lue myös:
Hyviä uutisia! Helsingin suurterassi saa jatkoa tulevana kesänä – vain paikka vaihtuu
Kesän ensimmäiset festarit peruttu koronan takia: ”Olimme loppuun asti toiveikkaita”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”