The Beatlesin restauroitu klassikkoelokuva julkaistaan lokakuussa
The Beatlesin Sgt. Pepper Lonely Hearts Club Band -albumin ja koko maailmaan satelliitin välityksellä televisioidun ”All You Need Is Love” aikaansaaman järisyttävän vaikutuksen vanavedessä bändi kirjoitti ja ohjasi itse kolmannen elokuvansa ”Magical Mystery Tour” vuonna 1967.
Nyt Apple on restauroinut elokuvan entistä ehommaksi ja se julkaistaan 12. Lokakuuta DVD ja Blue-ray –formaateissa 5.1. ja stereo remiksinä. Niiden lisäksi julkaistaan special boxed deluxe edition, joka sisältää DVD:n ja Blu-rayn ohella 60-sivuisen ”Magical Mystery Tourin” taustoja valottavan bookletin valokuvineen sekä alkuperäisen kuuden kappaleen vinyyli -EP:n.
Molemmat formaatit sisältävät lisämateriaalina mm. ennennäkemättömiä kohtauksia ja haaastatteluja sekä ohjaajan kommentit Paul McCartneyn äänittäminä.
Syyskuussa 1967 The Beatles lastasti bussin täyteen kuvausryhmää, näyttelijöita, perheitä ja ystäviä ja niin maaginen matka sai alkaa Lontoosta länteen, josta tuli lopulta yhtyeen itsensä ohjaama 53-minuuttinen värielokuva. Samalla elokuva esitteli kuusi uutta Beatles-sävelmää: ”Magical Mystery Tour”, ”The Fool On The Hill”, ”I Am The Walrus”, “Flying”, Blue Jay Way” ja “Your Mother Should Know”. Elokuvan tekoon osallistui sivuosissa hieno näyttelijäkaarti mukaanlukien Ivor Cutler, Victor Spinetti, Jessie Robins, Nat Jackley, Derek Royle, and the inimitable Bonzo Dog Doo-Dah Band.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa