Top 30 – kaikkien aikojen härskeimmät joulumokat
Ihmiset innostuvat koristelemaan koteja, parvekkeita ja pihoja jo hyvissä ajoin ennen joulua.
Kaapeista kaivetaan joulukoristeita ja sytytetään jouluvaloja. Myös julkisiin tiloihin aletaan sytytellä jouluisia valoja ihmisten iloksi.
Joskus kuitenkin käy niin, että jotkut koristeet eivät näytäkään ihan niin viattomilta kuin oli tarkoitus.
Alle on koottu 30 joulukoristeluun liittyvää mokaa, jotka herättelevät joulumielen sijaan hyvin härskejä mielikuvia! Tai sitten ei… riippuu siitä, miten kaksimielinen olet.
1. Jäykkää tunnelmaa joulupöytään.
2. Kieltomerkki joulupukille.
3. Isoäidin kynttilänjalat.
4. Isoäidin mielestä hänen tekemänsä joulukeksi näyttää kynttilältä.
5. Tämä joulukoriste poistettiin myynnistä, sattuneesta syystä.
6. Tämä jouluvalo näyttää päivällä hieman erilaiselta kuin illalla.
7. Joulukuusi Pariisissa.
8. Näiden piti olla patalaput, mutta joku piirsi peukalot käsiksi.
9. Niinpä niin.
10. Ei joulupukki, vaan…
11. Emme halua vaahterasiirappia tältä joulupukilta!
12. Ei näin!
13. Täti ei ymmärtänyt, miksi kaikki nauroivat hänen posliiniselle joulupukilleen.
14. Tässä on härskiä vain omat ajatuksesi!
15. Tämän takia palmuja ei pitäisi koristella jouluvaloilla.
16. Joulukoriste, joka näyttää aivan…
17. Minne se joulupukin käsi vilahti?
18. ”Äiti ei nähnyt tässä koristeessa mitään outoa. Rohkenen olla eri mieltä.”
19. Kenen idea tämäkin oli?
20. Uusia joulukoristeita Bangkokissa.
21. ”Älä avaa ennen joulua.”
22. Kassi näyttää sivulta vähän erilaiselta.
23. ”Naapurini joulukoriste.”
24. Joulukoristelua Libanonissa.
25. Punaisia ”tohveleita”?
26. Kauppakeskuksen joulukuusi.
27. ”Antoivat meille töissä tällaisia joulukynttiläleivoksia.”
28. Joulupukin ”puu”.
29. Ja mitä tämä kynttilä taas muistuttaa?
30. Ja nämä?
Lähde ja kuvat: deMilked
Ylin kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan