Työtön teini halusi näyttää David Beckhamilta – maksoi kymmeniä tuhansia
19-vuotias Jack Johnson on käynyt läpi useita kosmeettisia operaatioita, koska hän haluaa itselleen jalkapallolegenda David Beckhamin ulkonäön. Jack ei ole edes jalkapallofani, mutta siitä huolimatta hän oli valmis maksamaan kymmeniä tuhansia saadakseen itselleen samanlaisen ulkonäön.
Tähän mennessä Jack on käyttänyt operaatioihin kahden vuoden aikana peräti 20 000 puntaa, eli noin 23 000 euroa. Parhaillaan Jack on työtön ja hän saa työttömyysavustuksia noin 15 000 puntaa vuodessa. Uutta ulkomuotoaan varten hän on ottanut lainaa.
– Olen aina halunnut näyttää häneltä, koska tällä planeetalla ei ole ainuttakaan ihmistä, joka voisi väittää hänen olevan ruma, Jack kertoo Nottingham Post -lehdelle.
Seuraavaksi Jack on menossa leikkauttamaan mahalaukkunsa laihdutuksen takia. Lisäksi suunnitelmissa on myös toteuttaa hiustensiirto, jotta hän saa samanlaisen hiustyylin. Sen jälkeen Jack haluaisi kopioida Beckhamin tatuoinnit.

Lähde: Mirror
Kuvat: Wikimedia commons ja Jack Johnson/Twitter
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä