Ultraäänikuva järkytti tulevan äidin – ilkeimmät kommentoijat neuvoivat jopa abortoimaan "pahan sikiön"
Raskaana oleva Sharni Turner järkyttyi nähdessään ultraäänikuvan tulevasta pienokaisestaan. Nainen julkaisi kuvan Twitterissä todeten:
– Uniääniteknikkoni päätti ottaa kasvokuvan vauvastani, ja se oli kauhein asia jonka olen nähnyt koko hiton elämäni aikana.
Kuvaa kommentoineet ovat yhtyneet tulevan äidin mielipiteeseen. Sikiöllä on jopa sanottu olevan ”aidon pahuuden” kasvot.
Turner kertoo, että hänen ultraäänitapaamisensa alkoi normaalisti. Sikiö oli unessa ja liikkumatta, ja he yrittivät herätellä sitä. Sikiön kääntäessä heille kasvonsa Turner säikähti näkyä.
Turnerin julkaisemaa kuvaa on jaettu yli 11 000 kertaa. Useat ovat kommentoineet kuvaa vitsaillen ja vertailleet sitä esimerkiksi kauhuelokuvien hahmoihin. Osa kuitenkin on ottanut kuvan hieman liian vakavasti, ja jotkut ovat jopa kehottaneet Turneria abortoimaan ”pahan sikiön”.
Turner yritti selittää kommentoijille, että vaikka kuva näytti erikoiselta, sikiö oli aivan normaali.
Mitä sinä näet tässä kuvassa, normaalin sikiön vai pahan ruumillistuman?
Lähde: Unilad
Kuvat: Twitter / Sharniiturner
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle