Useat naisreportterit ovat kokeneet seksuaalista häirintää jalkapallon MM-kisoissa – julkaisivat aiheesta videon
Jalkapallon MM-kilpailut ovat olleet suurta juhlaa eri puolilla maapalloa ja varsinkin paikan päällä Venäjällä.
Kuitenkin kilpailut ovat tuoneet myös ikäviä lieveilmiöitä. Useat naisreportterit ovat kertoneet, että heitä on ahdisteltu seksuaalisesti kesken lähetysten sekä lähetysten ulkopuolella. Varsinkin useat brasilialaistoimittajat ovat jakaneet tarinoitaan medioissa, kuinka heitä on lääpitty ja pussailtu työtehtäviensa aikana.
Esimerkiksi toimittaja Aline Nastari on kertonut brasilialaiselle uutiskanavalle, että kun häntä lääpittiin, hän vain itki eikä kertonut siitä kenellekään, koska hän tunsi häpeää.
Nyt useat naisjournalistit, Nastari mukaan lukien, ovat tehneet aiheesta yhteisen videon, jossa he kertovat kokemuksistaan. Videolla jaetaan tarinoita sekä videoita siitä, mitä kaikkea kisoissa on tapahtunut.
Naiset haluavat sanoa videolla, että tällainen toiminta ei missään nimessä ole sallittavaa ja asioista on puhuttava niiden oikeilla nimellä.
Videon voit katsoa alta.
Las periodistas deportivas de #Brasil exigen un alto al acoso y piden #deixaelatrabalhar #dejalastrabajar #Video. Vía @PlayGrounder
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta