Uusi apu laihtumiseen löytyy omenan kuoresta?
Jos haluat laihtua, kannattaa syödä omenoita kuorineen, kertoo uusi tutkimus. Omenan kuoren sisältämä ursolihappo nimittäin on paljastumassa todelliseksi ihmeaineeksi. Sitä on myös karpaloissa, luumuissa, basilikassa, oreganossa ja timjamissa.
Ursolihapon vaikutuksia lihasten surkastumiseen testattiin hiirillä. Tulokset osoittivat, että ursolihapon lisääminen selkäydinvauriosta kärsivien hiirien ruokavalioon esti lihasten surkastumista tehokkaasti. Tämän lisäksi ursolihappolisiä saaneiden terveidenkin hiirten lihakset kasvoivat suuremmiksi.
Ursolihappoa saaneet hiiret olivat myös hoikempia, ja niillä oli alhaisemmat verensokeri- ja kolesterolitasot kuin verrokeilla, mikä herättää toiveita ursolihapon käyttämisestä myös metabolisen oireyhtymän hoidossa.
Tutkijoiden mukaan ursolihappo lisää insuliininkaltaisen kasvutekijän (IGF-1) eritystä. IGF-1 sitoutuu lihassolujen reseptoreihin ja saa ne kasvamaan tai vähintään estää niitä kuolemasta. Vaikka ursolihappo lisäsi lihasmassaa, tällä ei ollut vaikutusta hiirten kokonaispainoon, sillä ursolihappoa saaneilla hiirillä rasvakudos oli pienempi.
Tutkimuksen julkaisi Cell Metabolism.
Lähteet: Daily Mail, HS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne