Vaara ei ole ohi – Punkit levittävät tauteja vielä alkutalvestakin!
Arvioiden mukaan puutiais- eli punkkisesonki jatkuu tänä vuonna joulukuun alkuun saakka. Sesonki on pitkä, sillä sää on verraten lämmin ja sateinen. Sienestäjien ja muiden luonnossa liikkujien tuleekin kiinnittää huomioita punkin puremalta suojautumiseen huolella. Vakava puutiaisten aiheuttama tauti on Suomessakin tasaisesti yleistyvä puutiaisaivotulehdus, TBE. Puutiaisaivotulehdukseen ei ole hoitoa, mutta sitä vastaan on olemassa rokote.
Toinen puutiaisten levittämä tauti on borrelioosi ja sitä hoidetaan antibiooteilla.
Tartuntatautirekisterin mukaan elokuun 2012 loppuun mennessä kaikkiaan 34 suomalaista on sairastunut puutiaisaivokuumeeseen eli TBE:hen. Vastaavana aikana vuonna 2011 Suomessa TBE-tartuntoja oli 17.
Asiantuntijat kehottavat suojautumaan TBE:tä vastaan ottamalla sitä vastaan rokote. Rokotteen voi saada terveyskeskuksesta tai yksityiseltä lääkäriasemalta.
Vuonna 2011 TBE:hen sairastuneiden määrä kasvoi Suomessa yli 30 prosentilla
THL:n tilastojen mukaan Suomessa punkkien aiheuttamaan puutiaisaivotulehdukseen (TBE) sairastui vuonna 2011 kaikkiaan 62 ihmistä. Sairastuneiden määrä kasvoi yli 30 prosentilla edellisvuoteen 2010 verrattuna1.
Ihmisten käyttäytymisen ja ilmaston lämpenemisen lisäksi monet muut ympäristöolosuhteiden muutokset näyttelevät tärkeää roolia puutiaisten ja sen myötä TBE:n yleistymisen takana.
kertoo Oxfordin yliopiston loistutkimuksen professori Sarah Randolph.
Punkit yleistyvät myös sisämaassa
Puutiaisaivokuumetta esiintyy Ahvenanmaan lisäksi yksittäistapauksina myös muualla Suomessa: Turun saaristossa, Etelä-Karjalassa sekä Kokkolassa. Suomen länsirannikko on myös kohonneen riskin aluetta. TBE-virusta kantavia puutiaisia esiintyy lisäksi Ruotsin kaakkoisrannikolla ja Baltian maissa sekä lisäksi monin paikoin Keski-Euroopasta Venäjän kautta Kaukoitään ulottuvalla vyöhykkeellä.
Yksi punkinpurema riittää aikaansaamaan TBE-tartunnan
TBE eli punkinpureman välittämän TBE-viruksen aiheuttama aivotulehdus on vakava sairaus, joka voi vaurioittaa aivoja ja hermojärjestelmää.
Sairastuneista aikuisista noin 40 % saa sairauden seurauksena pysyviä haittaoireita kuten mm. päänsärkyä, muisti- ja tasapainohäiriöitä, kuulonalenemaa, keskittymisvaikeuksia ja kuumeilua. Riski pysyvistä elämänmuutoksista on useille sairastuneille todellinen, ja monet tarvitsevat pitkiä sairauslomia ja kuntoutusta.
Rokote suojaa tehokkaasti
TBE-viruksen aiheuttamaan aivotulehduksen hoitoon ei ole lääkettä, mutta sitä voi ehkäistä rokotteella.
Rokotetta suositellaan ensisijaiseksi suojaksi puutiaisaivotulehdusta vastaan kaikille Euroopan TBE-riskialueilla liikkuville1. Rokote on hyvä ottaa ennen puutiaissesongin alkua parhaan mahdollisen suojan aikaansaamiseksi.
Myös syksyllä kannattaa ottaa TBE-rokote, sillä puutiaissesonki jatkuu tänä vuonna joulukuun alkuun saakka.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä