Yleisö päätti minne Säästöpankit lahjoittavat 750 000 euroa – tässä suurimmat kohteet

Säästöpankit lahjoittavat vuonna 2017 yhteensä 750 000 euroa hyvän tekemiseen paikallisissa kohteissa. Ehdotuksia lahjoituskohteiksi kertyi lähes 900 kappaletta ja ääniä annettiin yli 326 000.
Ehdotuksia pyydettiin ympäri Suomen nyt ensimmäistä kertaa. Lahjoituskohteita sai ehdottaa kuka tahansa. Ehdotetuissa kohteissa oli muun muassa erityislasten perheiden tukemista, partiokerhoja, kyläyhdistyksiä, lasten ja nuorten teattereita sekä urheiluseuroja. – Haluamme olla Suomen reiluin naapuri. Säästöpankeilla on ollut kautta historiansa merkittävä tehtävä paikallisyhteisöjen kehittämisessä. Siksi pankeissamme ympäri maan tehdään hartiavoimin töitä, jotta myös niiden lähitienoot menestyisivät, Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Pasi Kämäri sanoo. – Uskomme, että paikallisten ehdottamista hankkeista löytyy juuri sellaisia kohteita, joilla yhteisöt paranevat pala kerrallaan ja pysyvät elinvoimaisina tulevaisuudessakin, Kämäri jatkaa. Esimerkiksi Liedon Säästöpankille ehdotettiin yhteensä noin sataa kohdetta, jotka keräsivät peräti 71 800 ääntä. Tänä vuonna Liedon Säästöpankki lahjoittaa yhteensä 50 000 euroa muun muassa Killin kehitysvammaisten tuelle, SPR:n Nuorten turvatalolle ja Diabetesföreningen i Åboland- yhdistykselle. Huittisten Säästöpankki taas lahjoittaa 140-vuotisen uransa juhlistamiseksi 140 000 euroa omalla alueellaan. Kohteet päätetään tänä syksynä. – Auttaminen on Säästöpankkien keskeisin tehtävä. Tämä näkyy sekä arjen työssämme että laajemmin yhteiskunnallisessa tehtävässämme. Paitsi että autamme asiakkaittamme heidän pankkiasioissaan, annamme myös osan tuloksestamme hyvän tekemiseen. Aktiivinen roolimme paikallisissa yhteisöissä, vahva arvopohjamme sekä kaksisataavuotinen historiamme velvoittavat meitä tähän, Kämäri toteaa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä
- Uskomaton käänne! Mette-Maritin rötöspoika Marius Borg Høiby pääsee kotiin
- Sofia Virta tanssi villisti kuin Sanna Marin aikoinaan
- Uskomaton käänne! Mette-Maritin rötöspoika Marius Borg Høiby pääsee kotiin
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Sofia Virta tanssi villisti kuin Sanna Marin aikoinaan
- Vicky Rostilta surullinen paljastus terveydentilasta
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Lauri Tähkän tytär Minttu puhuu suoraan musiikkiurastaan – ”Olen päässyt ohituskaistoja pitkin”
- Huh mikä muutos! Archie Cruz on muuttunut mies!
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä