Yli 25 vuotta suosikkinäyttelijän kanssa naimisissa ollut Raakel Lignell paljastaa pitkän suhteensa salaisuuden: ”Koen, että arki on onnellisuuden perusta”
Muusikko ja kirjailija Raakel Lignell kirjoittaa parhaillaan uutta romaania.
– Kyseessä on fiktiivinen teos, joka sijoittuu nykyaikaan ja klassisen musiikin maailmaan, Raakel kertoo Metropolille Eho Hieronnan avajaisissa.
– Edellinen romaani pohjautui omaan elämääni. On ollut erilaista tehdä fiktiivistä teosta, kun on saanut luoda oman maailman ja rakentaan täysin tyhjästä henkilöhahmot. Se on ollut uutta ja ihanaa. Varmasti olen myös tulevaan teokseen ammentanut jotain omasta elämästäni.
Raakelilla on rento ote kirjoittamista kohtaan.
– En ole edes yrittänyt sitä, että kirjoittaisin joka päivä. Jos minulla ei ole yhtään fiilistä, niin en edes avaa konetta. Minulla ei ole päässyt syntymään lukkoja, koska tämä ei ole minulle pakkopullaa.
Raakel nauttii yhteisestä ajasta perheensä ja kolmen lapsenlapsensa kanssa.
– Olen aktiivinen mummi. Kun olen heidän kanssaan, keskityn vain heidän kanssa olemiseen.
Raakel on ollut naimisissa näyttelijänä työskentelevän Nicke Lignellin kanssa yli 25 vuotta. Sekä Rakelilla että Nickellä on riittänyt korona-aikana mukavasti töistä.
– Täytyy olla kiitollinen ja onnellinen, että töitä on riittänyt, sillä tämä aika on ollut monelle todella vaikea.
– Meillä on myös todella paljon yhteistä aikaa. Kun olemme yhdessä, elämme arkea ja teemme normaaleja asioita. Koen, että arki on onnellisuuden avain ja perusta. Sieltä löytyy se onni, Raakel kertoo.
Lue myös:
Susanna Laineen rakas Petri Nygård julkaisi härskin postauksen – Vappu Pimiältä tyhjentävä reaktio!
LUE MYÖS:
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!