Äiti ja kolme muuta pidätettiin 10-vuotiaan lapsen järkyttävästä kiduttamisesta
Yhdysvaltalainen Leslieann Raeder, 34, pidätettiin lapsen hyvinvoinnin vaarantamisesta sen jälkeen, kun hänen aliravittu ja mustelmilla oleva tyttärensä pakeni kotoa. Rikos tuli ilmi, kun 10-vuotias tyttö pakeni naapuriin pyytämään apua.
Raederin lisäksi tytön pahoinpitelyssä olivat mukana Shawn Whaley, 23, Brandy Shaver, 18, ja Gary Bubis, 37, jotka myös pidätettiin. Kaikki kolme saivat syytteen pahoinpitelystä. Bubisilla oli suhde uhrin äidin kanssa, kun taas Whaley ja Bubisin sisko Shaver olivat keskenään suhteessa.
Tutkijoiden mukaan tyttö oli ollut pahoinpitelyn uhrina huhtikuusta lähtien. Pahoinpitelijöiden tarkoitus oli ilmeisesti kurittaa tyttöä ja ”saada hänet käyttäytymään”.
– Suoraan sanottuna ainoa hänen rikkomuksensa oli ruoan vieminen ja yritys saada ruokaa, sekä yritys tehdä asioita, joita lapset tekevät, sanoi apulaissheriffi Gene Sullivan.
Viranomaisten mukaan tyttöä oli potkittu ja hakattu toistuvasti kuukausien ajan. Lisäksi hänet oli pakotettu työskentelemään ulkona koko päivän ilman vettä tai pääsyä vessaan. Tytölle ei annettu säännöllisesti ruokaa, vaan hän sai syödä vain kerran päivässä tulisella kastikkeella kuorrutetun annoksen.
Lisäksi uhri oli kertomansa mukaan pakotettu juoksemaan painoilla varustettu reppu selässään. Samalla häntä seurattiin autolla, joka törmäsi häneen, jos hän juoksi liian hitaasti.
– Kun hän ei enää jaksanut jatkaa, he sitoivat köyden toisesta päästä hänen vyötärölleen ja toisesta päästä autoon, ja vetivät häntä mukanaan. Kun hän lopulta kaatui, he jatkoivat ajamista raahaten häntä perässään, Sullivan kertoi tapauksen karmivista yksityiskohdista.
Uhri onnistui lopulta pakenemaan pahoinpitelijöidensä nukkuessa.
– Hän itki, kyyneleet valuivat pitkin hänen kasvojaan, hän oli likainen, eikä ollut käynyt suihkussa kahteen viikkoon, tytön löytänyt naapuri Autumn Lee Butchino kertoi.
Perheen kodissa asui myös 3-vuotias lapsi, jonka viranomaiset kertovat olevan nyt turvassa sukulaisten luona. Lapsella oli kädessään palovammoja.
Tuomari on kieltänyt syytettyjä olemasta minkäänlaisessa yhteydessä uhriin. Oikeudenkäynnit alkavat myöhemmin syyskuussa.
Lähde: People
(Kuvassa Brandy Shaver ja Gary Bubis)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan