Äiti imetti päällään seisten – leimattiin hyypiöksi
Joogaavan äidin päällä seisoen suorittama taaperon imetys nostatti somessa melkoista raivoa.
Imetyksestä videon Instagramissa nimimerkillä Mottajuice julkaissutta naista nimitettiin muun muassa hyypiöksi, koska kommentoijien mielestä hän vain haki huomiota itselleen turhamaisella ja lapselle vaarallisella tavalla.
Kuten netissä monesti voi käydä, video kaapattiin Mottajuicen Instagram-tililtä ja julkaistiin uudelleen eri puolilla maailmaa. 13 sekuntia kestävän videon loppuosassa Mottajuice tekee jaloillaan saksiliikettä, joka varsinkin sai monet huolestumaan. He pelkäsivät, mitä tytölle tapahtuu, jos äiti kaatuu hänen päälleen. Aivan kaikki eivät erikoista imetystä kuitenkaan tuominneet, vaan onnittelivat naista kekseliäästä tavasta yhdistää äitiys ja jooga.
Mottajuice harrastaa tyttärensä kanssa joogaa muutenkin kuin imettäen. Hän on muun muassa julkaissut kuvan, jossa tyttö on äidin selässä tämän ollessa vaativassa varis-asennossa, eli tasapainotellen kyykyssä vain käsiensä varassa.
Äidit ovat viime aikoina yleensäkin innostuneet julkaisemaan imetyskuvia, jotka ovat saaneet jopa oman nimen, ”brelfie”. Nimi juontuu sanoista breastfeed (imettäminen) ja selfie. Mottajuice kuitenkin vei brelfien aivan uudelle tasolle yhdistämällä sen joogaan.
Daily Mail arvelee Mottajuicen olevan amerikkalainen, mutta naisen Instagram-tilistä ja videosta kansallisuus ei selviä.
Mitä mieltä sinä olet alla olevan videon imetystyylistä?
https://www.facebook.com/myindianforum/videos/1237653516321726/
Lähde: Daily Mail
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys