Järjetön tapaus – 30-vuotias mies saattaa syödä mitä tahansa, mihin ikinä tarttuukin!
Kirurgit poistivat 30-vuotiaan miehen mahalaukusta esineitä, joiden joukossa oli myös hengenvaarallisia kapistuksia.
Potilas oli sairaalaan mennessään valittanut kovista vatsakivuista, mikä ei ollut mikään ihme, kun vatsasta oli löytynyt muun muassa partateriä ja ruuvimeisseli.
Yogesh-niminen mies tutkittiin sairaalassa ja lääkintähenkilöstö oli arvellut hänellä olevan muutamia esineitä mahassaan. Arvio heitti pahasti alakanttiin, kun leikkauksessa löydettyjä tavaroita oli kaikkiaan 33 kappaletta. Partaterien ja ruuvimeisselin lisäksi miehen vatsasta kaivettiin esille veitsi ja teräviä muovinpaloja.
– Yogesh saattaa syödä usein myös ruoaksi kelpaamattomia esineitä. Hän voi tarttua mihin tahansa ja syödä sen. Se tuli kuitenkin yllätyksenä, että hän saattaa syödä myös vaarallisia esineitä, kertoo Yogeshin äiti Kusma Thakur.
– Se oli vaikea leikkaus. Hän kärsi korkeasta verenpaineesta. Olimme järkyttyneitä, kun löysimme potilaan sisältä yli 30 esinettä, kertoo leikkauksen suorittanut kirurgi.
Operaatio saatiin sujumaan toivotulla tavalla ja nyt Yogesh toipuu leikkauksesta seuraavat 4-5 päivää.
Vaikka tapahtuma onkin epätavallinen, niin Yogesh ei ollut ensimmäinen intialainen, joka joutui samasta syystä potilaaksi. Maaliskuussa Intialaiselta mieheltä poistettiin 116 naulaa mahastaan ja viime vuonna nainen leikattiin, kun hän oli syönyt kolme kiloa metallia.
Kyseistä käyttäytymistä kuvaillaan termillä pica, joka tarkoittaa harvinaista psykologista häiriötä – voimakasta mielihalua syömäkelvottomia asioita kohtaan.
Lähde: Ladbible
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026