Järkyttävät kiusaamisvideot kuohuttavat somessa
Huolestuttava trendi jatkaa kasvuaan sosiaalisessa mediassa.
Facebookissa, WhatsAppissa ja muissa sosiaalisen median kanavissa jaetaan yhä useammin videoita, joissa joukko kiusaajia käy yhden lapsen tai nuoren kimppuun. Kiusaamiseen syyllistyvät sekä pojat että tytöt ja sitä tapahtuu niin ulkomailla kuin Suomessakin. Kiusattuja nöyryytetään ja hakataan, ja joku kiusaajista kuvaa tapahtuman videolle julkaistakseen sen netissä.
Kiusaaminen ei ole uusi asia, mutta videoiden ja sosiaalisen median myötä se on kasvanut huomattavasti suurempiin mittasuhteisiin, kuin ennen digitalisaatiota. Videot monikertaistavat uhrin häpeän ja kuvaaminen näyttää myös toimivan yllyttävänä tekijänä joillekin kiusaajille.
On hyvin vaikea ymmärtää, miksi kiusaajat julkaisevat videoitaan netissä. Onneksi heidät on kuitenkin helpompi tunnistaa videoistaan ja saada vastuuseen teoistaan. Toivottavasti tällaisia videoita nähneet ihmiset myös ymmärtävät, miten järjettömästä teosta on kyse ja estävät tällaisten tilanteiden syntymisen.
Englannin poliisi on luonnehtinut alla olevilla videoilla nähtäviä pahoinpitelyjä sekä fyysiseksi että henkiseksi kidutukseksi. Videot ovat hyvin vastenmielisiä ja niissä hakataan sekä potkitaan puolustuskyvyttömiä uhreja, samalla kun heitä solvataan nöyryyttävästi.
On korkea aika saada kiusaaminen loppumaan! Älä siis ole hiljainen hyväksyjä, joka ummistaa silmänsä, vaan puutu asiaan. Väkivaltaan ei tarvitse vastata väkivallalla, sillä tilanteessa voi käyttää järkeä. Tamperelainen abiturientti Juho Räty osoitti pari vuotta sitten, että kiusaajille voi esimerkiksi esittää asiallisen kysymyksen tilanteesta, jolloin he joutuvat miettimään tekonsa turhuutta ja lopettavat.
Alla olevien videoiden materiaali ei sovellu herkille!
https://youtu.be/qxj4KMntZVI
https://youtu.be/0G3OCD_heL0
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla