Kalamiehen unelma? Kalat hyppivät suoraan veneeseen!
https://youtu.be/MnRyTnV7k1I
Jokainen kalamies ja -nainen on varmasti joskus haaveillut suuresta saalista. Erityisen vilkkaan mielikuvituksen omaava kalastaja voisi kenties jopa hurjimmissa päiväunissaan mennä niin pitkälle, että unelmoisi kalojen hyppivän suoraan veneeseen. Jos hän niin tekisi, kyseessä ei kuitenkaan olisi unelma eikä fantasia, vaan totisinta totta. Näille amerikkalaisille veneilijöille se tapahtui, eivätkä he ole ainoita.
Videon miehet eivät ole uskoa silmiään, kun joka puolelta alkaa hyppiä suuria Aasian karppeja suoraan veneeseen. Osa kaloista lentää jopa päin hämmästyksestä haukkovan miehen kasvoja.
Kalamiehen unelmalta näyttävä tapahtuma ei välttämättä olekaan niin hieno asia, kuin ensinäkemältä voisi kuvitella. USA:ssa ollaan huolissaan Aasian karpista, joka uhkaa levitä Mississippi-joesta Suuriin järviin. Asiantuntijoiden mukaan Aasian karppi on poikkeuksellisen aggressiivinen kalalaji, sillä se kasvaa ja leviää hyvin nopeasti ja syö niin paljon, että se uhkaa vakavasti paikallisten passiivisempien kalakantojen olemassaoloa.
Korkealle hyppivät kalat aiheuttavat myös yllättävän uhan veneilijöille, sillä ne voivat tiettävästi ponnahtaa jopa 3 metrin korkeuteen veden pinnasta ja ovatkin jo aiheuttaneet vaurioita niin veneisiin, kuin veneilijöihinkin. Useita kiloja painavan vonkaleen mäiskähtäminen suurella vauhdilla kulkevan veneilijän kasvoihin voi aiheuttaa vakaviakin vammoja.
Tähän hauskalta näyttävään tapahtumaan voi pahimmassa tapauksessa päteä vanha sanonta: ”Varo mitä toivot, sillä se voi toteutua!”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Sara Siepin ja Pyry-rakkaan esikoinen syntyi – suloinen kuva