Päiväkodin opettaja pahoinpiteli pikkupojan – äiti kosti samalla mitalla! Video ei sovellu herkille
Päiväkodin opettaja turvautui alhaisiin keinoihin yrittäessään saada pikkupojan tottelemaan ja antaa samalla ”opetuksen” muille lapsille huonosta käytöksestä. Erityisen huono käytös oli tosin naisen omaa käsialaa. Opettajan kammottava kuritustoiminta tallentui onneksi valvontakameralle ja johti nopeisiin toimenpiteisiin.
Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun poika ei osallistunut muun ryhmän toimintaan ja kieltäytyi menemästä päiväunille lounaan jälkeen. Videolla näkyy, kun opettaja lyö poikaa päähän sekä kasvoihin ja tönii häntä moneen kertaan rajusti päin lattiaa.
Tanghen maakunnassa Kiinassa sijaitsevassa Hongyingin päiväkodissa tapahtunut pahoinpitely sai pojan vanhemmat raivoihinsa ja paikallisten viranomaisten mukaan he ryntäsivät asiasta kuultuaan välittömästi päiväkotiin katsomaan valvontakameran tallenteen tilanteesta. Videon nähtyään pojan äiti läimäytti opettajaa kasvoille kuusi kertaa ja päiväkoti erotti naisen siltä istumalta.
Kansainvälisten tiedotusvälineiden mukaan päiväkoti on julkaissut julkisen anteeksipyynnön pojan vanhemmille opettajan käytöksestä.
HUOM: VIDEO EI SOVELLU HERKILLE!
https://youtu.be/HHG1H1yjEG0
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”