Roikkuvat hauta-arkut herättävät ihmetystä Kiinassa ja Filippiineillä – katso video
Kiinassa ollaan vuosisatoja ihmetelty vuoristossa roikkuvia hauta-arkkuja.
Hauta-arkkujen ripustamisen arvioidaan alkaneen 700-800-luvulla, mutta kukaan ei oikein tiedä, miksi ja miten tämä erikoinen perinne sai alkunsa. Muutama teoria on kuitenkin kehitelty.
On epäilty, että alunpitäen tavan on kehitellyt Bo-heimo, etninen vähemmistö, joka asui Matangban alueella Kiinassa yli 3 000 vuotta sitten. Bo-heimo käytti hautaamistekniikkaa joko suojelemaan ruumiita villipedoilta tai sitten ripustamaan ihmiset mahdollisimman lähelle taivasta, jotta ruumis pääsisi ikuiseen lepoon nopeammin.
Bo:t katosivat lähes kokonaan, kun Ming-Dynastian armeija hävitti heimon brutaalisti.
Suurin osa näistä roikkuvista arkuista on löytynyt Kiinasta, mutta samankaltaisia leposijoja on löytynyt myös Filippiineiltä ja Indonesiasta.
Filippiineillä perinteen arvellaan olevan peräisin muutaman vuosituhannen takaa ja kehittäjänä on ollut Igorot-heimo. Paikka on suosittu turistikohde. – Vanhemmat heimolaiset pelkäsivät tulla haudatuksi. He tiesivät, että vesi imeytyy nopeasti maaperään ja ruumis olisi mädäntynyt nopeasti. He halusivat itselleen turvallisen paikan, jossa ruumis olisi turvassa, kertoi yksi nykypäivän heimojäsen. Katso video ihmeellisistä hauta-arkuista! https://www.youtube.com/watch?v=27lcGsjWxyA Lähde: AllThatIsInteresting
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”