Kasvoitta syntynyt tyttö uhmaa lääkäreiden ennusteita – täytti jo yhdeksän vuotta
Brasilialainen Vitória Marchioli kärsii harvinaisesta Treacher Collinsin oireyhtymästä, joka on estänyt hänen kasvoluidensa normaalin kehittymisen. Tytön silmät, suu ja nenä ovat siten poissa paikoiltaan.
Vitórian ei uskottu elävän edes muutamaa tuntia, mutta tyttö on uhmannut lääkäreiden odotuksia ja on nyt yhdeksänvuotias. Lapsen synnyttyä lääkärit olivat neuvoneet vanhempia aloittamaan hautajaisjärjestelyt.
Vitória oli kahden päivän ikäinen, kun hänet siirrettiin erikoisyksikköön, missä hänen tilansa tunnistettiin Treacher Collinsin oireyhtymäksi. Viikkoa myöhemmin tyttö pääsi jo vanhempiensa mukana kotiin.
Tyttö on käynyt läpi kahdeksan leikkausta, joissa hänen silmiään sekä nenää ja suuta on muokattu. Vanhemmat Ronaldo, 39, ja Jocilene, 43, jatkavat rahan keräämistä, jotta heillä olisi varaa viedä tyttärensä uusiin hoitoihin.
– Lääkärit eivät osaa kertoa, kuinka hän on elänyt niin pitkään. Mutta he uskovat, että tarjoamamme hoiva ja rakkaus ovat pitäneet tytön elossa, vanhemmat kertovat.
Vanhemmat surevat sitä, että Vitória on joutunut kohtaamaan paljon ennakkoluuloja erikoisen ulkonäkönsä vuoksi.
– Toivon, että tulevaisuudessa ihmisillä on enemmän rakkautta toisiaan kohtaan riippumatta ulkonäöstä, ihonväristä, uskonnosta ja muista seikoista, Ronaldo toteaa.
Alla oleva video ei sovellu herkimmille katsojille.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”