Lapsi löytyi uima-altaasta kasvot alaspäin – koki ihmepelastumisen
Kristal Carlson koki jokaisen vanhemman pahimman painajaisen, kun hän löysi kaksivuotiaan tyttärensä uima-altaasta.
– Löysin hänet altaasta kasvot alaspäin. Hän oli päässyt vauvaportista ja pystynyt jopa työntämään raskaan oven auki. Näin hänet altaassa, juoksin vetämään hänet ylös ja aloitin heti elvytyksen, kertoi Carlson.
Kun elvytys aloitettiin, oli tytär ehtinyt olla vedessä jo 15 minuuttia. Ambulanssi kiidätti lapsen teho-osastolle, jossa lääkärit työskentelivät yli kaksi tuntia pelastaakseen tytön. Lapsi jäi henkiin, mutta kärsi vakavista aivovaurioista oltuaan liian kauan ilman happea.
– Se oli kuin toteen käynyt painajaisuni. Hänen ennusteensa oli melkoisen huono. Luulimme, että hän tulee olemaan vihannes koko loppuelämänsä, äiti Kristal sanoi.
Vanhemmat eivät halunneet uskoa lääkäreiden huonoja ennustuksia ja päättivät olla luovuttamatta. He löysivät tohtori Paul Harchin, joka alkoi antamaan lapselle ylimääräistä happea kahdesti päivässä 45 minuuttia kerrallaan.
Lapsen keho reagoi hyvin lisähappeen, joten hänellä aloitettiin painekammiohoidot. Jo muutaman hoidon jälkeen tytön kunto parani huomattavasti. Hän oppi puhumaan ja kävelemään uudestaan. Kymmenien hoitokertojen jälkeen huomattiin, että ihme oli tapahtunut ja lapsen aivovauriot olivat parantuneet lähes täysin.
Katso ABC Newsin video aiheesta.
(Kuvituskuva ei liity tapaukseen.)
Lähde: LifeDaily
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla