Nainen syyttää julkkishypnotisoijaa halvauksestaan
Suosittu brittiläinen hypnotisoija Derren Brown esiintyi Newcastlen Theatre Royalissa aiemmin tässä kuussa, ja yleisön joukossa oli muun muassa Claire Sauer. Kesken esityksen Sauer kertoo kokeneensa jotain kummallista. Brown pyysi yleisöstä erään miehen lavalle ja hypnotisoi tämän niin, että mies näytti menevän tajuttomaksi. Yleisössä istunut Sauer kertoo, että hän tunsi tempun vaikuttavan itseensä.
Yrittäessään nousta paikaltaan Sauer huomasi, että jotain oli pielessä.
– Menetin tunnon kaulani alueelta, pääni vain heilui holtittomasti ja putosi kumppanini olkapäälle, Sauer muistelee.
Sauerin kumppani kuvitteli naisen vain olevan väsynyt. Sauer yritti kertoa poikaystävälleen, että siitä ei ollut kysymys, mutta ei kyennyt puhumaan.
– Aloin itkeä, mutta kyyneleet vain virtasivat, sillä en voinut liikuttaa kasvojani. En tiedä, mitä tapahtui. Luulen, että se oli vain hänen äänensä ja se, miten hän puhui, Sauer arvelee.
Henkilökunnan oli autettava Sauer ulos pyörätuolissa shown päätyttyä. Hän väittää, ettei kyennyt liikuttamaan jalkojaan. Sauer kysyi, voisiko Derren Brown tulla hänen avukseen, mutta hänelle kerrottiin, ettei se ollut mahdollista. Sauer vietiin ambulanssilla sairaalaan.
Sairaalassa Sauerille tehtiin testejä, ja vähitellen hän alkoi palautua normaaliksi. Lääkärit totesivat, ettei naisessa ollut mitään fyysistä vikaa.
Nyt Sauer on toipunut entiselleen. Hän kertoo suhtautuneensa hypnoosiin epäilevästi, eikä ainakaan uskonut olevansa itse altis sen vaikutuksille. Brown kommentoi tapausta sanoen, ettei hänen esityksissään ole sellaista hypnoosia, joka voisi saada aikaan Sauerin reaktion.
– On ikävä kuulla hänen pelottavasta kokemuksestaan, ja olen iloinen, että hän on täysin toipunut, Brown toteaa.
Videolla Sauer kertaa kauhukokemustaan.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Niko Saarisen radioura päätökseen – murtui kyyneliin suorassa lähetyksessä: ”Olen pettänyt teidät”
- Kasinorakastajan blogi: Etanan vauhdilla kohti tuhoa
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Taustalaulajalta suoraa puhetta Dannysta ja Helmistä: “Se on aivan selvää”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!