Nuori mies kuoli yrittäessään pelastaa siskonsa kissan Houstonin tulvavesistä
Yhdysvaltalainen Andre Pasek, 25, yritti pelastaa siskonsa kissan hurrikaani Harveyn aiheuttamista tulvavesistä Houstonissa.
– Hän yritti vain olla sankarini, sisko Alyssa Pasek kertoo.
Ennen talonsa evakuointia Alyssa, 27, yritti houkutella kissansa alas toisesta kerroksesta, mutta kissa kieltäytyi.
– Hän on hyvin suuri, eikä maailman kiltein kissa, Alyssa kertoo lemmikistään.
Alyssalla ei ollut kantokoppaa, joten hän asetti automaattisen ruokintalaitteen ja paljon vettä seitsemänkiloiselle Maine Coon -rotuiselle kissalleen D’Artagnonille.
Andrew kysyi siskoltaan tekstiviestillä, oliko kissa jäänyt taloon. Alyssa oli todennut veljelleen, ettei kissasta tarvinnut huolehtia. Andrew oli kuitenkin erittäin eläinrakas, ja hänellä oli muun muassa tapana pelastaa irrallaan kulkevia kissoja ja koiria. Tiistaina hän soitti siskolleen olevansa tämän talon lähistöllä, ja että hän kävisi katsomassa kissaa. Alyssa muistelee pyytäneensä veljeään olemaan varovainen.
Andrew ei kuitenkaan koskaan ehtinyt kissan luokse, sillä pihassa hän sai sähköiskun sähköjohdosta. Miehen jalassa oli leikkauksen jäljiltä metallilevy, joka veti sähkövirtaa puoleensa.
– Hänellä oli levyjä ja ruuveja nilkassaan, joten sillä hetkellä kun hän astui veteen, se kaatoi hänet maahan, Andrew’n äiti JoDell Pasek toteaa.
JoDellin mukaan Adrew oli varoittanut mukanaan olevaa ystäväänsä:
– Älä koske minuun, minä kuolen!
Andrew’n ystävä soitti hälytyskeskukseen, mutta pelastajat eivät päässeet miehen luokse, sillä sähkövirta oli yhä päällä.
– Hän makasi vedessä. Hän luultavasti hukkui. Ja paloi, Andrew’n äiti suree.
JoDellin mukaan hänen poikansa oli vedessä yli puolitoista tuntia, ennen kuin sähköyhtiön työntekijät tulivat laittamaan virran pois päältä ja pelastustyöntekijät saivat haettua pojan ruumiin. Nyt JoDell haluaa herättää tietoisuutta siitä, kuinka tärkeää on kytkeä sähkövirta pois päältä tulva-alueilta.
Lähde: People
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan