Paljastava asu johti pistemenetykseen tankotanssikilpailussa – video!
Tankotanssin hallitseva Suomen mestari Henriikka Roo sijoittui viime viikonloppuna kahdeksanneksi kansainvälisissä Pole Art Italy –tankotanssikisoissa. Voiton nappasi Ruotsia edustanut Anna-Maija Nyman, vaikka häntä rangaistiin sääntöjenvastaisen asun takia. Naisten ammattilaissarjassa oli yhteensä 27 kilpailijaa.
Henriikka Roo kertoo olevansa tyytyväinen sijoitukseensa. Hän sai paljon palautetta hyvästä teemasta, tarinan kerronnasta, tyylikkäästä kokonaisuudesta ja esiintymisestä.
Positiivisen palautteen lisäksi Henriikka Roo tiedostaa omat heikkoutensa.
– En tee niitä kisojen vaikeimpia ja vaarallisimpia temppuyhdistelmiä.
Roo kertoo harjoittelevansa uusia temppuja, joita tullaan näkemään seuraavissa SM-kilpailuissa. Pelkillä hurjilla tempuilla voitto ei kuitenkaan ole saavutettavissa.
– Kisoissa arvostellaan montaa osa-aluetta: voima, notkeus, musiikin tulkinta, liikkeiden linjat ja puhtaus, eläytyminen, koreografian monipuolisuus ja niin edelleen. Tankotanssia voi arvostelussa verrata esimerkiksi taitoluisteluun, Roo selventää arvosteluperusteita Metropoli.netille.
Paljastavalla esiintymisasulla on turha yrittää voittaa tuomareita puolelleen. Pole Art Italy –kilpailun voittaneen Anna-Maija Nymanin pisteet riittivät voittoon, vaikka hän saikin pistevähennyksiä rangaistuksena liian paljastavasta puvusta.
– Oma pukuni oli kiinnitetty rintamuksesta ja takapuolesta ihoon kiinni hiuspidennysteipeillä, jotta vaativissakaan liikkeissä ei paljastuisi liikaa, Roo sanoo.
Lue myös: Suomalaiskaunotar taituroi tangolla – video!
Videolla kilpailun voittaneen Anna-Maija Nymanin esitys:
Kuva: LG studio photographers
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman